lauantai 12. maaliskuuta 2022

Millaisin ajatuksin uuteen puutarhakesään?

Tässä olen pyöritellyt siemeniä käsissäni ja miettinyt, kylvääkö vaiko ei, riittääkö motivaatio? Ajatuksenani on ollut hieman vähentää puutarhapuuhia. On tullut niin paljon muuta tekemistä, erityisesti valokuvauksen saralla. Syöjiäkään ei ole enää entisessä määrin, kun lapset on aikuistuneet ja perhe sen myötä pienentynyt.

Sitten tuli Ukrainan tilanne, joka pisti maailman ja omatkin ajatukset jälleen uusiksi. Haaveet koronan jälkeisestä maailman avautumisesta voinee unohtaa. Onko jälleen syytä käpertyä enemmän sisään päin, keskittyä omiin pikku puuhiin ja kuvioihin?

Muutama alkuperäinen puutarhahaave tai -suunnitelma minulla on tulevalle kesälle kuitenkin ollut, täytynee nyt kuitenkin yrittää niitä toteuttaa.

Näistä ensimmäinen on kokeilla hokkaidokurpitsan kasvattamista. Ihastuin siihen ostettuani sitä viime syksynä kaupasta, ja otin siemeniä talteen. Hokkaidokurpitsassa on mukava maku. Se maistuu mielestäni huomattavasti paremmalta kuin aiemmin kasvattamani butternut-kurpitsa, jolla taas on aika voimakas (vähän liiankin) ominaismaku.

Kylvin jo muutaman ensimmäisen hokkaidokurpitsan siemenen. Saa nähdä, onko liian varhaista, kun ei ole mitään tietoa, miten tämä uusi tuttavuus kehittyy.

Tästä lähtee jälleen hääkukkaprojekti :)
Toiseen projektiini liittyykin vähän enemmän haasteita. Kasvatin muutama vuosi sitten koristelukukat vanhimman tyttäreni häihin, ja kerroin täällä sen hauskan projektin etenemisestä. 

Nyt on vuorossa seuraava tytär. Hänen hääjuhlansa on kuitenkin tiedossa jo juhannuksena, mikä aiheuttanee kukkaprojektille hieman haasteita. Onko mahdollista saada riittävä määrä kukkia kukkaan jo juhannukseksi? Lupasin tyttärelle, että yritän, mutta varmuudella en uskalla kukkia luvata :)

Tein ensimmäiset kukkakylvöt nyt maaliskuun alussa. Ajattelin tehdä vielä uusia kylvöjä tästä parin viikon välein, jos ajoitus osuisi tällä tavoin kohdilleen. Jännittävää nähdä, miten tässä käy!

Kolmas pienehkö mutta sitäkin tärkeämpi projekti ilmaantui tässä yhtäkkiä yllättäin. Se liittyy tähän aikaan ja maailmantilanteeseen. Ehkä olet jo kuullut Ukrainan kansalliskukasta, se on auringonkukka. Ensi kesänä varmasti kasvaa kaikkialla myötätunnon osoituksena ennätysmäärä auringonkukkia, niin meilläkin.

Viimeinen haaveeni liittyy kesän puutarhavierailukohteisiin. Jospa viimein pääsisi käväisemään Jokilaakson matkailupuutarhassa Lapulla, tästä olen haaveillut jo monta vuotta.

Jos ihan ulkomaille saakka tulisi lähdettyä, voisi kohteena olla Ruotsin avoimet puutarhat -tapahtuma eli Tusen trädgårdar -tapahtuma. Se järjestetään heinäkuun ensimmäisenä sunnuntaina. Olisi houkutteleva ajatus päästä tirkistelemään ihastuttaviin ruotsalaispuutarhoihin :) Jos länsinaapuriin tulee lähdettyä, niin visiittiin pitää ehdottomasti yhdistää myös käynti iki-ihanassa Zetasin puutarhamyymälässä.

Lähikohteista taas ensi kesänäkin pääsee vierailemaan viime kesän uutuuskohteessa, upeassa Arboretum Frickissä Kangasalla. 

Jos kaipaat vinkkejä kotimaisiin puutarhakohteisiin, voit tutkailla niitä listaltani, jolta löytyy noin 50 puutarhakohdetta eri puolilta Suomea.

Millaisin miettein sinä odotat ensi kesää?


8 kommenttia :

  1. Vallitseva tilanne herättää ahdistusta varmasti useimmissa. TV:n Perjantai-ohjelmassa vieraillut psykologi antoi viisaita ohjeita eli kannattaa iloita arjen pienistä asioista ja pitää yllä toivoa paremmasta.
    Sinulla on monta iloista asiaa lähitulevaisuudessa, tyttären häät niistä hienoimpana. Zetas matkailukohteena on minunkin unelmissani, vaikka tuskin toteutuu tulevana kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä hyvä ohje Between, sen kuin vain aina muistaisi ja pystyisi noudattamaan. Välillä vähän heikommin, välillä paremmin. Mukavaa keväänodotusta sinulle!

      Poista
  2. Olen samaa mieltä. Nyt pienet asiat ovat tärkeitä. Ihmeellistä miten nopeasti arvot vaihtavat oikeaan järjestykseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on enkulin käsityöt. Onneksi on myös nämä verkostot, joiden kautta voi hakea muilta inspiraatiota, jos ei tahdo oikein itseltä löytyä.

      Poista
  3. Ukrainan tilanne on hankala ja siellä ihmisillä kurjat olot. Olen kuitenkin itse ajatellut niin, että pakko ajatella välillä ihan arkipäiväisiä asioita, toteuttaa omia juttuja ja niihin kuuluu myös puutarhan jutut. Se ei auta ketään jos suree itsensä sairaaksi, varsinkaan kun itse ei voi oikeasti hirveästi tilanteelle mitään. Pakko uskoa parempaan huomiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, se on totta. Aika ihania on myös ne hetket, kun pystyy uppoamaan johonkin tekemiseen, ja unohtamaan hetkeksi maailman murheet.

      Poista
  4. Monenlaista mullistusta on maailmaan parin vuoden sisälle mahtunut. Ukrainan tilanne huolestuttaa todella ja se, mitä mahdollisesti seuraavaksi tapahtuu. Ei voi jäädä kuitenkaan liikaa miettimään synkkiä, vaan pitää etsiä ne omat, iloa ja toivoa tuottavat jutut.
    Tyttäresi häiden suunnittelu vie varmasti ajatuksia iloisiin asioihin. Yritin miettiä kasveja, mitkä ehtisivät juhannukseksi kukkaan ja mieleen tuli ainoastaan perennat, pensaat ja muut puutarhakasvit, talvetetut kesäkukat sekä luonnonkasvit. Yksivuotisista ainoastaan tuoksuherneissä, samettikukissa ja petunioissa on minulla ollut yksittäisiä kukkia ennen juhannusta ainakin selaamieni kuvien perusteella. Tietysti jos esikasvattaa normaalisti suorakylvettäviä kukkia, niin voisi saada kukintaa aikaistettua. Unikot, ruiskaunokit, hunajakukat ja malvikit kukkivat ainakin nopeasti suorakylvettyinä.
    Minäkin ajattelin laittaa johonkin auringonkukkaa kasvamaan. Muuten mielessä on ollut tehostaa kasvimaan käyttöä, jotta sieltä saisi mahdollisimman paljon syötävää. Ruuan hinta varmasti nousee Ukrainan sodan seurauksena ja vaikka meidän pieneltä kasvimaalta ei riittävästi satoa koko talven tarpeisiin millään tule, niin vähänkin on kotiinpäin. Ehkä väliin mahtuu joku pieni kotimaan matkakin. Päivä kerrallaan seuraillaan tilannetta ja suunnitellaan sen mukaan.
    Aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna, kauniita ja tuttuja ajatuksia sinulla <3 Kiitos myös kukkavinkeistä. Yritän samalla Virosta aikanaan hankkimallani kesäkukkasiemenseoksella, kuin mistä kasvatin myös esikoistyttären häihin. Siinä on yli 10 eri kukkalajia, mm kehäkukkaa ja mainitsemaasi ruiskaunokkia. Jännä nähdä miten käy, alkukesän säätilatkin varmasti vaikuttaa.
      Sama täälläkin pohdinnassa, että pitäisikö syötävien kasvien viljelyalaa nyt kuitenkin kasvattaa, vaikka olin alunperin ajatellut sitä pienentää 🙂

      Poista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!