lauantai 4. heinäkuuta 2020

Hörtsänän arboretumin heinäkuu

Ihan huomaan nyt aina odottavani uuden kuukauden alkamista, jotta pääsen piipahtamaan kuukauden visiitilläni Hörtsänän arboretumissa Orivedellä.


Olen nimittäin ottanut tälle kesälle kotiseutumatkailutavoitteen, jossa käyn vähintään kerran kuussa katsastamassa, miltä Hörtsänän arboretumissa näyttää aina kesän edetessä. Nyt tuli siis heinäkuun visiitin aika.


Monenlaiset liljat, monenväriset varjoliljat ja muut olivat nyt puhjenneet kukkaan, samoin iloisenväriset harjaneilikat sekä runsaina ryöppyävät sormustinkukat.


Edelleen näytti kuitenkin siltä, että paras kukinta voisi olla vieläkin edessä päin, paljon oli nuppusillaan olevia kasveja. Täytynee tällä kertaa tehdä poikkeus ja käydä pistäytymässä Hörtsänässä seuraavan kerran jo viikon - parin päästä.

Ihana vaaleanpunainen unikko.
Huomenna olisi myös Avoimet puutarhat -tapahtuma. Ainakaan tällä hetkellä minulla ei ole suunnitelmaa lähteä tänä vuonna puutarhakierrokselle. En ole oikein onnistunut löytämään sopivan houkuttelevia kohteita, mutta ainahan tässä voi vielä mieli muuttua :)

Yksi kohde kyllä kovasti kiinnostaisi, Jokilaakson matkailupuutarha Lapualla. Sinne kun kuitenkin pääsee muulloinkin kuin Avointen puutarhojen päivänä, niin ajattelisin siellä olevan joskus toiste vähän rauhallisempaa. 

Oletko sinä menossa tutustumaan Avoimiin puutarhoihin?

Puutarhaan on tehty tänä kesänä paljon uusia istutuksia, ehkä nämäkin kuunliljat?

Jokilaakso, Hörtsänä ja monet muut löytyvät myös kotimaisten puutarhakohteiden listaltani, jolla on tällä hetkellä noin 50 kiinnostavaa kohdetta eri puolilla Suomea, kannattaa kurkata!

Tällainenkin kaveri tuli vastaan.


Mukavaa viikonloppua! 

Tästä pääset sarjan seuraavaan, ja tällä tietoa varmaankin myös viimeiseen osaan.

2 kommenttia :

  1. Tänään juuri katselin, millaisia puistoja ja puutarhoja Suomesta löytyy, myös Hörtsänä osui silmiin. Vaikuttaa ihan mukavalta kohteelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hörtsänä on tosiaan mukava ja viihtyisä, tosin hieman pienehkö kohde. Sen kiertää siis varsin nopeasti. Parkkipaikan vieressä on kuitenkin myös kota, jossa voi vaikka käydä nauttimassa eväitä.

      Poista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!