sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Viimeinen selleri uunista ulos!

Kellarista löytyi vielä yksi viimekesäinen juuriselleri. Mietin kovasti, millä tavoin tämän aarteen nauttisin.

Juuriselleri on yksi lempikasviksistani, harmillisesti niiden kasvatus ei viime kesän surkeissa säissä oikein onnistunut.

Tuli myös kylvettyä sellerit silloin vähän turhan myöhään, siemenet olivat hiukan vanhoja ja itivät huonosti. Tänä vuonna asiat ovat nyt onneksi paremmin, pienet sellerintaimet nököttävät jo terhakkaina odottamassa koulimista. Juuri nyt onkin sopiva ja oikeastaan viimeinen hetki kylvää juurisellerit.

Mutta sitten siihen viimekesäiseen selleriin. Tuli mieleen kokeilla sen valmistamista hasselbackan perunoiden tapaan. Niinpä selleri pääsi kuorittuna ja melkein pohjaan asti siivutettuna kypsymään perunoiden joukkoon. Hyvää siitä tuli, mutta jäi kyllä samassa ajassa perunoiden kanssa hiukan turhan kovaksi, se olisi vaatinut vähän pidemmän kypsennysajan.

Ensi kesänä pääsee sitten toivottavasti kokeilemaan näitä enemmänkin.

Jos kaipaat vinkkejä juurisellerin kasvatukseen, löydät niitä tästä postauksestani.
 

4 kommenttia :

  1. Nyt vanhat Dolvin siemenet ei itäneet, mutta kokeillaan Mars, Prinz ja Monarch lajikkeilla. Juuri vasta tein viimeisistä sellereistä Waldorfinsalaattia. Pakkasessa on keittoihin lisukkeeksi selleriä vielä. Olen nyt neuvoillasi kasvattanut muutaman vuoden juuriselleriä, kiitos vinkeistä! Täällä kans koulimista odottelen, tänään chilit koulittu, huomenna tomaatteja ja sitten sellerit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa tosi mukava kuulla, Kaija! Tosi harvoin sitä saa kuulla, että joku tosiaan on hyödyntänyt näitä blogini vinkkejä, ja jopa onnistunut niillä :) Waldorfinsalaatti on minunkin suurherkkuani. Hyvää taimikasvatusaikaa! t. Kerttuli (jolla kirjautumisen kanssa nyt jotain ongelmaa...)

      Poista
  2. Selleri on herkkua! Kävin kurkkaamassa myös kasvatusvinkkisi, sillä ensimmäistä kertaa yritän itse kasvattaa niitä. Äitini kasvimaalta se on toki tuttu. Eilen huomasin ensimmäiset itäneet taimet omissa kylvöksissäni, joten ainakin alku vaikuttaa lupaavalta. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on Minna! Kiva, että olet saanut siemenet itämään, se on tosiaan ensimmäinen haaste :) Toivotaan, että vinkeistäni on apua. Oli kiva kuulla edeltä, että ainakin Kaija on niiden avulla onnistunut. T. Kerttuli (joka ei pääse nyt kirjautumaan... :(

      Poista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!