sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Jimbee, mikä meloni!

Tämä on sitä hauskaa aikaa vuodesta, kun ilo irtoaa tosi pienistä asioista; kuten vaikkapa siitä, kun pienenpieni siemen on itänyt ja mustasta mullasta pukkaa pieni, mutta sitäkin terhakampi heleänvihreä taimenalku.

Tällä hetkellä minua ilahduttaa erityisesti se, että vasta kylvämäni Jimbee-melonin siemenet ovat itäneet. Törmäsin tähän Jimbeehen sattumalta viime kesänä lähikaupassamme. Siellä oli ihan uudenlaisia meloneja, joiden lajikenimi oli Jimbee. Ne olivat sellaisia kellertäviä, vähän hunajanmelonin tapaisia, mutta kuitenkin aivan omanlaisiaan. Nuo Jimbeet olivat alkuperältään espanjalaisia.

Jimbeet edessä vasemmalla, taaempana on yhtä lempikasveistani, haju- eli tuoksuhernettä.
(linkkiä klikkaamalla löytyy vinkkejä sen kasvatukseen).

Jimbee-melonissa oli aivan mahtavan hyvä ja täyteläinen maku, olivat makeimpia koskaan maistamistani meloneista. Oletkohan sinä sattunut maistamaan?  Harmi kyllä, ei tullut otettua niistä kuvaa. Sen sijaan älysin ottaa talteen siemeniä, tietämättä ovatko ne lainkaan itäväistä sorttia.

Nyt kylvin muutaman siemenen multaan, haaveillen siitä, josko nuo hekkumelonit sattuisivat menestymään myös meilläpäin. Ensimmäinen ja kriittisin etappi on nyt saavutettu, kun siemenet ovat lähteneet kasvun alkuun!

Nyt ei muuta kuin odotellaan oikein lämpöistä intiaanikesää - tämän pitkään jatkuvan talven vastapainoksi. Onko sinulla tällä hetkellä puutarharintamalla (tai miksei muutoinkin) jotain, mistä erityisesti iloitset?

Kivaa sunnuntaipäivää, minäpä lähden tästä vielä nauttimaan vähän talven iloista ulkosalle :)

10 kommenttia :

  1. En ole tuollaisesta melonista kuullut. Mukava seurata miten menestyy. Tällä hetkellä on menossa tasaista taimikasvattelua, mutta toki siementan itäminen on aina iloinen asia. Mukavaa sunnuntai-iltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan aika uusi tuttavuus, en tiedä onko noita ollut kaupoissa ennen viime kesää. Toivottavasti niitä tulee vastakin! Mielenkiinnolla odotan tätä kasvatuskokeilua, melonit eivät kyllä ole ollenkaan helpoimmasta päästä...

      Poista
  2. Minun melonin kasvatusyritykset ovat olleet aina pettymyksiä. Taimet ovat itäneet hyvin, mutta kasvu on lähes loppunut kasvihuoneeseen istuttamisen jälkeen. Kerran kyllä näin hedekukan. Se siitä. Taidan pysyä tomaateissa, kurkuissa, paprikoissa ja chileissä. :)
    Toivottavasti sinun melonisi kasvavat hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että meloninkasvatus on aika riskibisnestä, ja niin kovin paljon säätilasta kiinni. Jotain vähän hulluakin pitää kuitenkin aina kokeilla :) Ainakin jonkun vesimelonin olen onnistunut saamaan kypsäksi asti, joskus on tainnut jokin muukin meloni onnistua. Jännityksellä odotetaan, miten näiden käy :)

      Poista
  3. Minä otin hunajamelonista siemeniä talteen ja laitoin multaan ihan kokeilun vuoksi, mutta saa nähdä itävätkö. Kiva kokeilla aina jotain uutta. Vesimelonit kylvin myös vaikka en ole koskaan saanut sitä onnistumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilut on kivoja, jotain jännitystä elämään :) Eipä noissa paljon menetä.

      Poista
  4. Melonin taimet ovat ihanan vankkoja :) Toivotaan, että pääset syksyllä maistelemaan satoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että melonintaimien pontevaa kasvamista on hauska seurata - vaikkei edes satoa sattuisi tulemaan :)

      Poista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!