tiistai 1. marraskuuta 2016

Hämmentävä vierailu

Tein pääkaupunkiseudun-reissullani pikavisiitiin Vantaan Koivuhaassa sijaitsevaan Viherpajan puutarhamyymälään ja -näyttelyyn, josta on niin monissa blogeissa kerrottu.

Olipas hämmentävä kokemus. Aika harvoin tapahtuu siten, että menen niin sanattomaksi kuin tuolla. Viherpaja on eriskummallinen jo sijainniltaan, Vantaan perukoilla lentokentän nurkilla, ihan lähellä Tuusulantietä, mutta kuitenkin "keskellä-ei-mitään". Siellä aivan yhtäkkiä on tuo merkillinen keidas.


Jo parkkipaikka on vaatimattomuudessaan erikoinen, pieni pellonreunaan raivattu läntti. Seuraavaksi kummastelin sisäänkäyntiä. Hyvin vaatimaton ovi pienessä, vähän kulahtaneessa kasvihuoneenpäädyssä. Rohkeasti vain ovi auki - ja viidakkoon!

Sillä sitähän riitti, aina vain aukesi uusia huoneita, ovia, käytäviä, suihkulähteitä... Joka puolella rehottivat mitä erikoisemmat kasvit. Pitkälti kaikkea, mitä olen tottunut näkemään eri kasvitieteellissä puutarhoissa maailmalla.

Oli monenlaisia kaktuksia ja palmuja, teepensaita, kolibrikukkia, kannukasveja, lihansyöjäkasveja sekä vaikkapa pitsilehtiä monissa eri väreissä. Tässä ihan vain muutamia. Lisäksi Viherpajassa on tällä hetkellä kaunis ja näyttävä timanttikukkien näyttely.

Kasviviidakon lisäksi mystistä tunnelmaa lisäsivät monenlaiset vesiaiheet - suihkulähteet ja erilaiset altaat - sekä siellä täällä haamumaisina leijailevat kasviharsot. Niitä oli myös kaikkialla levitettynä vaakatasoon kasvien yläpuolelle. Ehkä tämä liittyi jotenkin valon ja kosteuden hallintaan - ilma oli tosi trooppisen kostea. Kokonaisuudesta uupuivat vain kasvien seassa luikertelevat käärmeet - tai ainakaan en niitä havainnut ;)
Yhtäkkiä tulin merkilliseen, hämyisään huoneeseen kutsuvine nojatuoleineen ja musiikkeineen.
Ja siitä erilaiset kasvireitit jälleen jatkuivat.

Paikka hämmensi minua niin, etten oikein osannut kuvatakaan. Nyt vasta jälkikäteen tuli mieleen kaikenlaista, mistä olisi voinut kuvia napsia.


Paljon erikoisia uutuuskasveja.
Olen myös lukenut jonkun harmitelleen sitä, että Viherpaja on nykyään niin kovin pieni, on kuulemma kutistunut kovasti alkuperäisestään. Mitähän se on siis joskus mahtanut ollakaan?

Monenlaisten kasvien runsautta.
Jännitettä ja ristiriitaisuutta lisäsi myös se, että vaikka rakennukset ovat jo parhaat päivänsä nähneet, niin kaikki tuhannet kasvit - vai olisiko jopa kymmenettuhannet - olivat äärimmäisen hyväkuntoisia ja hyvin hoidettuja. Tuohon täytyy kulua valtava määrä työtä. Ja vaikka paikka oli rehevä, runsas ja vähän sekasortoinen, niin toisaalta kaikki oli melko hyvässä järjestyksessä - todellista hallittua hoitamattomuuttta.

Sitä kovasti ihmettelin, miten tuolla pärjätään kovilla talvipakkasilla? Lämmitykseen täytyy kulua melkoinen määrä energiaa.

Herkkuvärejä :)
Nyt kun alkuihmetyksestä on selvitty, tuonne on kyllä pakko mennä vielä uudestaan, paremman ajan kanssa ja kenties vähän toiseen vuodenaikaan. Vaikkapa keväällä kirsikankukkien aikaan, kun Viherpajassa on auki myös japanilainen puutarha.

En tullut ostaneeksikaan mitään; sama juttu, olin niin hämmästynyt, etten oikein osannut. Nyt vasta kotiin päästyä tuli mieleen myös joitain kasveja, mitä olisi voinut hankkia. Ehkä sitten sillä seuraavalla kerralla...


Mukavaa alkanutta viikkoa - ja marraskuuta, koetetaan kestää!



9 kommenttia :

  1. Oken käynyt kerran ja lli kyllä hieno paikka! Lähdin parin puun kanssa kotiin ja siskokin hommasi muutaman yllätyskasvin. 😊

    VastaaPoista
  2. Tuolla pitää päästä käymään. Kerroit niin hyvin siitä.

    VastaaPoista
  3. Olen tulla muutaman kerran käynyt ja mielenkiintoinen paikka se tosiaan on. Ajattelin viimeistään keväällä mennä tuolta hankkimaan japaninvaahteran lammikkoni reunalle. Tuolta ostin myös neidonhiuspuuni, joka ainakin nyt yhden talven pärjäili ulkosalla oikein hyvin, ei paleltunut yhtään! Toivottavasti tämä talvi on yhtä suosiollinen.

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoinen paikka todella. Varmasti käymisen arvoinen:)

    VastaaPoista
  5. Jopa satuit ihanaan paratiisiin! Kesä keskellä kylmää syksyä!

    VastaaPoista
  6. Onpa kiinnostava paikka. Tuonnehan on ehdottomasti joskus Hesan reissulla eksyttävä!

    VastaaPoista
  7. Tuollapa täytyy käydä vierailulla... Talvella siihen onkin hyvää aikaa

    VastaaPoista
  8. Tarkkana kassalla. Jos ostat useampia, hinnassa usein ekstraa. Omistajista toinen harrastaa tätä. Kuitissa vain loppusumma, ei lyöntejä.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!