lauantai 18. huhtikuuta 2015

Jälleen puutarhamessuilemassa, tällä kertaa Tampereella

Japaninkirsikka.
Tulipa piipahdettua ihan vahingossa Tampereen puutarhamessuilla. Sarin puutarhat -blogissa ollut juttu sai minut innostumaan paikalle, kun messut sattuivat sopivasti matkan varrelle.

Ihastuttava ruusumanteli.
Ja hyvä, että tuli käytyä. Nyt Tukholman messujen jälkeen ei ollut oikein minkäänlaisia odotuksia, tai ne odotukset taisivat olla enemmänkin pakkasen puolella. Siihen nähden täytyy sanoa, että jee Suomi ja Tampere, tosi paljon hyvää kehitystä on tapahtunut, ihan jo viime vuodesta.

Oli paljon kaunista katseltavaa ja mukavia ideoita. Heti sisääntuloaulassa oli viehättäviä istutuksia, joissa erityisenä vetonaulana kukkivat herkät ruusumantelit. Jos oli Ruotsissa saatu magnoliat parhaimmilleen kukkaan, niin Tampereella ilahduttivat ruusumanteleiden lisäksi myös kauniit japaninkirsikat.

Törmäsin myös yhteen erityisen mielenkiintoiseen henkilöön, mistä tulette kuulemaan myöhemmin lisää :)
Lasten askartelemia unelmapuutarhoja.


Erityisen positiivisena pisti silmään se, että lapset oli huomioitu todella monella, mukavalla tavalla.

Esillä oli herttaisia lasten puutarhatöitä ja lapsille oli järjestetty monenlaisia puuhapisteitä. Tässä asiassa sanoisin, että Tampere kulkee jopa Tukholmaa edellä :)


Ehdottomasti parhaan näköistä jälkeä olivat synnyttäneet - yllätys, yllätys - opiskelijat, hyvä nuoret! Heidän rakentamiaan messuosastoja oli ilo tutkiskella.

Oi voi :( En ostanut.




Toisin kuin naapurimaassamme, joukkoon mahtui kyllä myös monenlaista ei-niin-esteettistä. Vaikka yleensä julkaisen blogissani vain kauniita kuvia, niin en malta olla laittamatta tähän yhtä esimerkkikuvaa osastosta, joka ei  oikein houkuttele.

Ehkä sitä on toisaalta myös oppinut sulkemaan silmiään siltä, mitä ei halua nähdä. Onneksi vaikutti kuitenkin siltä, että tätä ei-niin-kehuttavaa oli vähän vähemmän kuin aiempina vuosina, parempaan suuntaan ollaan siis menossa.

Tunnelmaan vaikuttaa kyllä paljon jo itse messuhalli. Valtava, kaarevakattoinen urheiluhalli juoksurata-lattioineen ja häikäisevänkirkkaine valonheittimineen ei ole paras ympäristö yrittää rakentaa kauneutta. Kuvistakin sen huomaa, että itse kohteista puuttuu sellainen "hehku" kuin naapurimaassa, mikä johtuu siitä, että niitä ei pääsääntöisesti ole valaistu kohdevaloin kuten naapurissa.

Yhteenvetona voisi sanoa, että kyllä Tukholma edelleen hakkaa Tampereen ehkä 6-1, mutta ei sentään enää 6 - 0, kuten joskus aiemmin.

Pistän tuohon loppuun nyt aikamoisen kuvapläjäyksen, kun en oikein raatsi jättää mitään poiskaan.

Onpa muuten mielenkiintoinen tilanne, kun tätä postattavaa tuntuu nyt olevan aivan yllin kyllin. Pian pitäisi kertoa blogiarvonnan voittajat, parsakaalin kasvattamisesta olen luvannut jutun, ja tuo edellä mainitsemani messuilla tapaamani henkilökin pitäisi esitellä :) Ja olisi jonossa joitain ruokajuttujakin. Enkä viitsisi kuitenkaan teitä lukijaparkojakaan ihan joka päivä jutuilla pommittaa. Täytyy siis yrittää malttaa!

Messujen parvekenäyttelyyn oli päässyt jopa
lempikukkiani jaloleinikkejä, pisteet siitä. 
Ja huom räsymatot :)







Vähän Ruotsi-tyyliä...?

Pinnatuolien hauskaa uusiokäyttöä
Hieno yrttipenkki kiviharkoista.


Opiskelijoiden kädenjälkeä:


Tämä hauska "kasvituoli" oli väkerretty oksista, varmaankin koivun sellaisista.
Oksat oli koottu nippuun kietomalla ympärille ohutta rautalankaa. 














Tästä pääset lukemaan Tukholman messukuulumisiani.

2 kommenttia :

  1. Voi kun pääsisikin joskus tuonne Tukholman messuille!
    Mun mielestä nämä kaikki Suomen messut ovat aika vaisuja. Ja niin paljon kaikkea sellaista myynnissä, mikä ei kuulu puutarhamessuille...
    Nuo hallitkin on tosiaan niin isoja ja aneemisia, ettei sinne mitenkään saa oikein upeita näytöksiä. No joo, tulipa valitusta!
    Mutta se on ihan totta, kateellisena katson noita Ruotsinkuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä täytyy sanoa, että tässä kohtaa Suomi ja Ruotsi eroavat kuin yö ja päivä. Ei voi kuin ihmetellä, miten he onnistuvat tuon tekemään, kautta koko linjan! Ja vaikka Tukholmassakin rakennus on messuhalli, niin se on kuitenkin jotenkin erilainen, ja ennen kaikkea tuo tärkeä valaistus ja toki muukin tunnelma on järjestetty eri lailla.
      Toivottavasti joskus pääset, onneksi messut järjestetään joka vuosi, hyvää kannattaa odottaa :) Toki itselläni on kokemus vain yhdestä vuodesta, mutta käsittääkseni tunnelma on kuitenkin aina aikalailla saman tyyppinen.

      Poista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!