sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Pitkästä aikaa - vähän betoninvalantaa

Betoniesineiden valamisessa on jotain poikkeuksellisen kiehtovaa. Ehkä se on sitä, kun tuollainen krouvi materiaali asettuu haluttuun muotoon, ja koristelukin on mahdollista. Betonissa on jotain samaa kuin harjateräksessä.

Kaupan laattoja, vitosen kappale.
Olen vuosia sitten harrastanut betonitöitä jonkin verran, tehnyt lähinnä erilaisia ruukkuja kasveille. Nyt tuli taas tarve. Olen etsinyt jo pidempään laattoja, jotka olisivat jonkin verran vakio-30-senttistä kapeampia. Lopulta löysinkin pienen määrän, mielestäni törkeän kalliita, viisi euroa kappale.

En älynnyt tai raatsinut ostaa laattoja ihan riittävästi, muutama jäi puuttumaan. Sitten huomasinkin, että tuollainen kaupan musta muovinen valmisruokarasia, mitä käytän paljon taimikasvatuksessa, on juuri saman kokoinen. Sellaisessa voisi itse kokeilla valaa muutaman puuttuvan laatan.

Valumuotit.
Vanhastaan minulla oli vielä jäljllä säkki sopivaa kuivabetonia (sementtilaasti S 30).

Laasteista sanotaan, ettei niitä voisi säilytellä pidempään. Tämä säkki on majaillut jo useamman vuoden ulkosalla puuvajassa siten, että paperisäkki on ollut muovisäkin sisällä. Jauhe vaikutti edelleen vallan toimivalta, joten ei muuta kuin kokeilemaan.

Kädet tulee suojata hanskoilla, hengityssuojainkin on hyvä olla kuivabetonin pölyämisen vuoksi. Laasti sekoitetaan veteen. Pienen määrän onnistuu hyvin sekoittamaan käsinkin esim. puukepillä. Suurempaan määrään tarvitsee koneellisen sekoittajan. Sekoitusastian pohjalle kannattaa ensin laittaa hieman vettä, jottei betonijauhe jämähdä astian pohjalle.

Tein kerralla annoksen, johon laitoin reilun litran vettä. Veteen lisätään kuivabetonia vähän kerrallaan, kunnes seos on melko paksua ja jähmeää.







"Pallotesti", jolla voi varmistaa, että betonimassa on
sopivan paksuista.

Betonimassan sopivaa paksuutta voi testata "pallotestillä". Kun massa on sopivan paksuista, siitä saa otettua käteen pallon, joka kuitenkin litistyy kun sitä pitelee kädessä.

Valmis massa kaadetaan tai siirretään kauhalla tms. valuastioihin. Astioita on hyvä ravistella kevyesti, jotta saa ilmakuplat poistumaan.

Massaa jäi yli pieni määrä, mistä ei enää saanut kokonaista laattaa. Hätäpäissäni en millään meinannut keksiä, mitä siitä tekisin. Lopulta löysin kaksi samanmallista, mutta hieman eri kokoista pyöreää muoviruukkua. Tein niiden avulla vielä yhden suojaruukun.

Betonimassaa kaadetaan isompaan ruukkuun ja laitetaan sen sisään pienempi ruukku, joka painetaan lähes isomman ruukun pohjaan asti. Betonimassa jää ruukkujen väliin. Tarvittaessa lisätään vielä massaa ruukkujen väliin. Jotta sisempi ruukku pysyy paikallaan, siihen voi laittaa painoksi esim. kiviä.

Ruukku tehdään valamalla betonimassa kahden sisäkkäin
aseteltavan astian väliin. Betonikerroksen paksuus
on hyvä olla parisen senttiä. Sisempään astiaan voi laittaa
painoksi esim. kiviä, jotta se pysyy paikallaan.

Jos ruukun pohjaan haluaa reiän, pohjalle valuastioiden väliin
tulevaan betonimassaan asetetaan halutun reiän kokoinen
huokoinen kappale esim. korkkisesta pullonkorkista.
Ruukun kuivuttua korkki poistetaan reiästä.  
Betonin kuivuminen astioissa kestää vähintään kaksi vuorokautta, kovettuminen jatkuu vielä tämänkin jälkeen. Kuivumista täytyy malttaa odotella rauhassa, sillä betoni murtuu helposti, jos se ei ole riittävästi kuivunut.

Betonista tulee sitä vahvempaa, mitä hitaammin kuivuminen tapahtuu. Kuivumassa olevat betonityöt on hyvä peittää muovilla, jottei kuivuminen tapahdu liian nopeasti.

Sekoitusastian ja -välineet saa puhdistettua helposti huuhtomalla ne vedellä ennen kuin betoni kovettuu niihin.

Jos olisi ollut viitseliäs, olisi laattojen sisään kannattanut vielä asettaa vahvikkeeksi metalliverkkoa, tämä jäi nyt tällä kertaa tekemättä. Toivottavasti laatat silti kestävät.

Säkillisestä kuivabetonia sai useamman laatan, joten hinnaksi tuli murto-osa kaupan valmislaattojen hinnasta.
Kaupan laattoja ja itse tehtyjä vuoron perään.
Yhteen valamaani laattaan painoin koristeeksi lasten aikanaan maalaaman leppäkertun.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!