lauantai 7. lokakuuta 2023

Aika sanoa heippa kesälle

Ihanan pitkä ja lämmin syksy on vaihtumassa pakkasöiksi. Tuli siis aika laittaa pillit pussiin, eli kerätä loppusato, korjata kaikki kasvinjäänteet pihalta ja parvekkeelta sekä nostella kalusteet talviteloilleen. Vähän kukkasipuleitakin istuttelin - ja suunnittelin jo hiukan ensi kesän kuvioita tämän ensimmäisen rivarikesän pohjalta 😊

Koko eilinen päivä siinä hurahti, eikä aivan kaikkeen riittänytkään.

Viimeisiä, vähän keskenkasvuisia pikkukurkkuja
tuli vielä pitkälti toistakymmentä.
Täytynee tehdä niistä vielä etikkakurkkuja.
Silti homma tuntui huomattavan helpolta ja kepeältä verrattuna aiempaan suureen puutarhaan, jossa on tuntunut, että syystöistä ei tahdo tulla ollenkaan loppua. Purkkeja ja purnukoita jäi tosin vielä pesemättä, siihen ei aika riittänyt.
Tomaatteja tuli jälleen kypsymään melkoinen määrä. Mukana on myös vanhassa puutarhassa kasvattamani kymmenen tomaatintaimen sato.

Kasvijätettä kertyi pois vietäväksi runsaasti, peräkärry oli ihan tarpeen 😊 Siitä ja vetoautosta on tarkoitus jatkossa luopua, saa nähdä miten sitten pärjään?

Viimeiset kukkijat jaksavat vieläkin ilahduttaa.
Päivä oli ihanan aurinkoinen ja kuiva, juuri sopiva ulkosiivouspäiväksi - ennen viime yön runsasta vesisadetta.

Kivaa viikonloppua!





2 kommenttia :

  1. Meillä oli pakkasyö ja amppelit jäässä. Karjalanneito oli veltto ja varsista valui vettä aamulla. Kyllä tämä talven tulo on kurjaa kasveille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, kyllä se niin on, että meidän kesä on aivan turhan lyhyt 🙁 Kommentistasi tuli mieleen punavaula, joka unohtui kokonaan amppeliin etupihalle. Pitääpä käydä kurkkaamassa, mitä sille kuuluu...

      Poista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!