sunnuntai 19. tammikuuta 2020

300 000. katselukerran arvonta!

Postaukseen sisältyy kaupallista yhteistyötä

Jälleen on yksi etappi saavutettu, blogini katselukertojen määrä ylitti 300 000 rajan muutama päivä sitten. Kiitos siitä kuuluu vain ja ainoastaan teille aktiivisille lukijoille!

Siksipä haluan arpoa teidän kesken kaksi ihanaa palkintoa, Vilikkalan lahjoittamat kaksi tyylikästä ja monikäyttöistä kotisäkkiä.

Säkkien huopamateriaali on valmitettu neulaamalla 100% kierrättystä muovipulloista. Kauniin harmaat säkit sopivat esimerkiksi halkokasseiksi sekä erilaisten tavaroiden säilytykseen. Säkkejä voi käyttää myös kasvatussäkkeinä.

Palkintoja on kahta kokoa: pääpalkintona yksi isompi 30 litran säkki, ja toisena palkintona yksi 23 litran säkki. Säkit on kuvassa taiteltuina pakkauksissaan. Jos haluat käydä kurkkaamassa, miltä säkki näyttää avattuna, käy katsomassa valmistajan sivuilta: vilikkala.fi. Kahden palkinnon yhteisarvo on 42 euroa.

Voit osallistua arvontaan yhdellä arvalla kirjoittamalla tähän postaukseen kommentin siitä, mitä olet mieltä tästä talvesta, joka ei ainakaan tällä hetkellä muistuta täällä Etelä-Suomessa lainkaan talvea?

Saat toisen arvan, mikäli olet liittynyt blogini lukijaksi. Voit liittyä klikkaamalla oikeassa laidassa olevaa blogini lukijat-"palikkaa."

Mainitsethan kommentissa, miten monella arvalla olet mukana, sekä laita myös jonkin yhteystietosi.

Pistetään arvonta-aikaa tämän kuun loppuun, perjantaihin 31.1. klo 24 saakka. Jos en tavoita voittajaa viikon sisällä, arvon tilalle uuden. Kustannan palkinnon postituksen kotimaiseen osoitteeseen.

Arvonnan osallistumisaika on päättynyt. Kerron voittajan tuota pikaa!

#vilikkala #kotisäkki


37 kommenttia :

  1. Tuntuu, ettei talvi ole vielä oikein edes alkanut! Kaipaisin sellaista kunnon lumimyräkkää edes yhdeksi päiväksi, saa nähdä tuleeko sellaista enää.
    Osallistun yhdellä arvalla! :) 3rikatms(at)gmail.com

    VastaaPoista
  2. Talvea ei ole vielä edes tullut joten olen pettynyt mutta jospa helmikuussa tulisi kunnon lumettomat pakkaset.
    Osallistun arvalla.
    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  3. Talvi taisi olla täällä silloin marraskuussa.Nyt on vain tosi jäisiä teitä,kurja ajella 😔.Olisi kyllä mukavaa kun tulisi lunta hieman lisää,niin olisi valoisampaa.Osallistun yhdellä arvalla.
    miakinnun75@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Harmittaa tämä vähäluminen talvi. Ei ole vielä kunnolla hiihtämään päässyt. Kahdella arvalla mukana :)
    minna1995@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Tämä pimeys on hirveää! Krookukset ja narsissit puskevat maasta näkyviin. Sinivuokkojakin on jo näkynyt. Miten näille kaikille kasveille oikein käy? Kahdella arvalla mukana.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  6. Lunta en kaipaa, mutta valoisuutta saisi olla enemmän.
    Bloggerlukijana mukaan kahdella arvalla.
    hamalainentmatgmail.com

    VastaaPoista
  7. Ainoa "hyvä" asia tässä "talvessa" on se, että ei ole kovaa pakkasta. Lunta saisi olla edes vähän (olisi hiukan valoisampaa ja meidän piha ei olisi koko ajan märkää kuralillua) - nyt harmittaa hitokseen, jos nuo krookukset ja muut ei selviä kevääseen asti, kun ne nyt jo puskee pintaan :( Ei ole hyvä tälläinenkaan "talvi", mutta mihkäpä sitä suomalainen koskaan on tyytyväinen :D
    Mukana kahdella arvalla. ottiilia78@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Surullinen talvi minun mielestäni. Kyllä pitäisi talvella lunta olla, ja asun sentään Keski-Suomessa enkä ihan etelässä. Miten käy kaikkien eläinten ja kasvien ilman suojaavaa lumipeitettä? Yhdellä mukana.

    -saya

    sayav (at) hotmail.fi

    VastaaPoista
  9. On tämä kovin kummallinen talvi. Viime vuoden puolella sai tehdä lumitöitä ihan urakalla, sitten tuli näitä vesisateita. Yöpakkasten ja lauhojen päivien vuoksi on hurjan liukasta. Kuten anonyymi tuossa kommentoi, niin saa nähdä miten tällainen talvi vaikuttaa eläimiin ja kasveihin.
    Olen mukana kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  10. Kahdella arvalla mukaan ja eipä ole lunta jospa helmikuussa satelee tännekin päin. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Onnea ja menstystä! Mukava blgi kerää lukijoita.
    Yhdellä mukana, olet kyllä oman blogini suosikkilistalla...

    VastaaPoista
  12. Mieluummin olisin ottanut kunnon talven kuin tämä pimeä ja märkä "talvi". Toivottavasti saadaan vielä edes vähän lunta, mutta toivon myös ettei sitten venähdä toisessa päässä ja kevät myöhästyy jos iskeenin kunnon talvi vielä.

    Osallistun yhdellä arvalla. t.wibergkilpio@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Onnittelut huomattavan etapin ylityksestä! Mukana kahdella arvalla. Minua huolestuttaa kasvien pärjääminen. Nyt löytyy jo puutarhasta piippoja ja alkanutta kasvua, pakosti tulee vielä kovaakin pakkasta, joten mitenhän näille aluille käy? Mielummin ottaisin nyt tavallisen talven kuin kylmät kevätkesällä, jolloin haluaisi lämpöä keittiöpuutarhaan ja muuallekin.

    VastaaPoista
  14. Onnea katselukerroista!

    En tykkää tästä "talvesta" - ihan kamala!

    Yhdellä arvalla mukana!

    VastaaPoista
  15. Parasta tässä talvessa lumi ja lauhat ilmat! Eilen tuli 20 cm lisää lunta. kasvit talvehtii lumen alla ja pikkulinnut laulelee kun ei palele! Yhdellä arvalla mukana
    armi.airi@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Haluan osallistua arvontaa yhdellä arvalla.-kiitos !
    Liityin lopulta blogiisi, blögisi on raikas mehukas,hyviä vinkkejä, itse tykkään poimia paljon marjoja kesäisin, teen niistä talvella smuuteta,puuroja,kiisseleitä ja syön puolukkasurvosta lisukkeena muun ruuan kanssa.
    Syön keväisin nokkosta,voikukkaa mm.

    VastaaPoista
  17. Lukijana kahdella arvalla mukana. Onhan tämä aika kelju talveksi, ei jälkeäkään kauniista lumimaisemista. Kurjinta on kuitenkin miettiä sitä, että pilaako lumettomuus ja mahdolliset pakkaset nyt luonnossa jotain ja miten käy ensi kesän marjasatojen. Kärsiikö viljapellot?

    VastaaPoista
  18. Vaikuttaa siltä että tämmöisessä talvessa on enemmän huonoja puolia kuin hyviä. Saisi tulla vaan kunnon talvi.
    Kahdella mukana.
    hilpiu@luukku.com

    VastaaPoista
  19. Onnea hurjasta katselukertojen määrästä! Tämä talvi on ollut todella suuri pettymys, vaikka meillä onkin ollut lunta marraskuun lopulta lähtien. Liikaa vesisadetta ja pilvisiä, harmaita päiviä. Ainoa hyvä puoli tässä on ollut se, ettei ole ollut kovia pakkasia. Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  20. Kahdella arvalla mukana.
    Ei tämä talvelta vaikuta vieläkään, toivottavasti lunta kuitenkin saadaan. Hirvittää syksyllä istuttamieni taimien puolesta, kun ei lunta ole eristeenä ja pakkasia pitelee...
    sirkkulitm@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Onnittelut suursuosiosta. Lukijana olen mukana kivassa arvonnassa.

    VastaaPoista
  22. Eipä tämä ihan normi talvelta vaikuta, vaikka tällaisia on varmasti ollut ennenkin. Tuo sumuisuus viikosta toiseen on se, mihin ei oikein tahdo tottua. Olihan sitä talvea jo marrakuulla ja joulukuulla, mutta vain niin lyhyen aikaa.
    Tulevs helmikuu voi tuoda lunta maahan, mutta kovia pakkasie en enää kaipaa. Monin paikoin maa on niin vetinen, paukkupakkaset eivät tiietäisi hyvää millekään kasvillisuudelle.
    Maaliskuun aurinko alkaa jo sulattaan (jos on sitä lunta) ja tekeen kevättä. Mitään pitkää toukokuulle jatkunutta takatalvea en haluaisi!

    Mukana kahdella arvalla. Listasin itseni lukijaksi, koska en löytänytkään nimeäni, vaikka blogisi on ollut omalla lukulistallani jo vuosia :)

    VastaaPoista
  23. Kyllä mä kaipaisin talvea, olisi kiva kun olisi lunta ja pientä pakkasta. Toivottavasti sitä vielä tulee.
    Yhdellä arvalla mukana.
    annu.liina78@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Tää talvi on just mun juttu. En pidä kylmästä, lumesta, enkä etenkään liukkaasta kelistä. Kivutkin ovat olleet vähän siedettävämpiä tänä talvena, kun ei ole tarvinnut kaatuilla ja kärsiä kylmästä :)

    Yhdellä arvalla tulen mukaan aivan ihanaan arvontaan <3

    hao @ lailanet.fi (välit pois)

    VastaaPoista
  25. Kahdella arvalla mukana,tomaattien kasvatus on vienyt mukanaan ja puutarha jutut on kaikkineen mukavaa luettavaa :)

    Talvi on ollut meillä suht normaali.Lunta on muttei niin paljon kuin aiempina vuosina ja kovia pakkasia en kaipaa.

    Chilit on jo kylvetty ja nousemassa keinovalon alla.
    Sitä oikeaa aurinkoa kyllä kaipaa jo kovasti pimeyden ja harmauden jälkeen

    VastaaPoista
  26. Kahdella arvalla mukana. Meille kävisivät säkit vaikka takkauunin puille. Vähälle onkin jäänyt uunin lämmitys tänä ihmeellisenä talvena.Meillä on Savossa kuitenkin ollut välillä lunta, sulanut pois niin että nurmikot paistavat ja metsälenkille päässyt. Jäätä teillä ja pihoilla. En muista tällaista talvea. nina40fi@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Onnea hurjasta katsojakerta määrästä. Pakkasia olisin kaivannut jotta olisi jäätä, lumesta nyt en niinkään piittaa paitsi lapsillehan se olisi mukavaa. Osallistun arvontaan.
    aiholapp at lailanet.fi

    VastaaPoista
  28. Kaipasin kovasti talvea, mutta ei sen nyt enään tarvitsisi tulla! Tietysti olisi mukavaa ollut käydä vähän pilkillä ja lumikenkäilemässä, mutta kyllä tässä jo katseet alkavat kohta kääntymään keväthommiin.

    Kahdella arvalla mukana! Katselin noita säkkejä Porvoossa joulumessuilla!

    VastaaPoista
  29. Onnea ja menestystä, hyvä blogikaverini, juttujasi on mukava lukea.
    Yhdellä mukana arvonnassa, olet kyllä omalla lukulistallani...

    VastaaPoista
  30. Tänään kun on vähän lunta tullut, vaikuttaa vasta talvelta. Lapsetkin lähtivät ulos ihan innoissaan. Aika omituinen ja kurja talvi tämä on kyllä ollut. Vaikka täysin kesäihminen olenkin, talvella pitäisi olla vähän lunta&pakkasta.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  31. Kahdella mukana. Täälläkin vähän lunta ja routaa noin 5 cm, ei hyvä tulevaa kasvukautta ajatellen. Taimien kasvatusta aloiteltu.

    VastaaPoista
  32. Yksi arpa. Vähäluminen talvi joten katseet käännetty kevääseen ja taimia olen jo laittanut multaan ihan muutamia. Näistä huopakasseista itseasiassa luinkin tällä viikolla ja innostuin.
    peholapp(at)lailanet.fi

    VastaaPoista
  33. Talvi on ruma täällä Etelässä.. Lunta kaivataan. Yhdellä mukana. jokinen.sara(at)gmail.com

    VastaaPoista
  34. Onnea, kahdella mukana. Kyllä hiihtämään olisi kiva päästä..

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Tämä on ehkä surkein talvi, jonka muistan kokeneeni. Etelässä ei ole ollut lunta nimeksikään. Olisi niin ihanaa saada edes kerran kunnon lumihanki, jonka halki loikkia!

    Yhdellä arvalla mukana 3rikatms(at)gmail.com

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!