tiistai 23. toukokuuta 2017

Tämä tomaattiniksi menee ehdottomasti kokeiluun!


Löysin mainiosta Sonja Lumpeen Tomaatti!-kirjasta minulle aivan uuden, tomaatinkasvatukseen liittyvän niksin. Tämän pitäisi auttaa ruton torjunnassa, mikä onkin yksi suurimpia ongelmiani tomaatinkasvatuksessa.

Jos siihen on tällainen ainakin "puoli-luomu" torjuntakeino, niin sehän olisi vallan loistavaa!

Tämä torjunta-aine on vähän tutumpi muista yhteyksistä; se on Aspiriini eli asetyylisalisyylihappo. Yksi Aspiriinitabletti jauhetaan ja liuotetaan neljään litraan vettä. Tuota vettä ruiskutetaan tomaatin lehdille aamupäivällä, jotta lehdistö ehtii kuivahtaa illaksi.

Ruiskutus tulee tehdä muutaman viikon välein kasvukauden aikana.

Tämä niksi menee ehdottomasti kokeiluun tänä kesänä! Jos vaikka testaisi nyt ensin niin, että ruiskuttaisi vain kasvihuoneen toiseen puoliskoon, niin voisi sitten tehdä vertailua, onko havaittavissa eroa.

Sitä en tiedä, voisiko tuosta käsittelystä olla jotain haittaa? Tuskin Aspiriini kuitenkaan tomaatteihin siirtyy. Tai jos vähän siirtyisikin, niin sittenhän tomaatit torjuisivat päänsärkyäkin ;) Ja aspiriinillahan taitaa olla toinenkin suotuisa vaikutus, sitähän pidetään suorastaan ihmelääkkeenä, joka voi ehkäistä monia sairauksia, kuten sydän- ja verenpainetautia.

Mutta jos se nyt ensi vaiheessa torjuisi tomaattiruttoa, niin sekin olisi vallan mainio asia.

Edit: jutusta poistettu vanha, jo päättynyt arvonta.

4 kommenttia :

  1. Aspiriinista on moneksi, jopa tomaateille!
    Olipa oiva neuvo, kiitos vinkistä!

    Leppoisia kesäpäiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä mielenkiintoinen vinkki, enpä ollut tästä aiemmin kuullut!

      Poista
  2. Vau mikä niksi-menee ehdottomasti kokeiluun:)!

    VastaaPoista
  3. Mielenkiinnolla odotamme lisää kokemuksia tästä! Pitääköhän tässä ruveta myös pottumaata "lääkitsemään", jos osoittautuu tehokkaaksi ;)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!