tiistai 30. elokuuta 2016

Vielä vähän Lepaan-kuulumisia

Hei jälleen, täälläpä sitä ollaan, vaikka aika on taasen rientänyt.

Vielä on sentään sama kuukausi, jolloin kävin  ensimmäistä kertaa Lepaan näyttelyssä Hattulassa. Kerroin tuosta jo edellisessäkin postauksessa, mutta koska se menikin kokonaan tomaattien kasvihuonekasvatukseen Lepaalla, niin tässäpä vielä vähän muita Lepaan-kuulumisia.

Nämä muut kuulumiset kertovat vähän enemmän Lepaan puutarhaoppilaitoksen miljööstä kuin itse näyttelystä. Lepaalla on hauska vihannesnäytemaa, jonne on pienelle alalle istutettu useita kymmeniä erilaisia hyötykasveja, joukkoon mahtuu myös mielenkiintoisia erikoisuuksia.

Kaikki kasvit olivat näin elokuulla mukavasti satovaiheessa.

Minua kiinnostivat erityisesti ne vähän harvinaisemat kasvit, joita ei pääse tapaamaan ihan tuon tuosta.
Okraa.

Kameralle tallentuivat niin mansikkapinaatti, latva-artisokka kuin okrakin.









Mansikkapinaatista käytetään nuo pienet punaiset marjat, lisäksi lehtiä voi käytttää
pinaatin tapaan. Mansikkapinaattia en ole päässyt vielä koskaan maistamaan,
oletko sinä?
Söpöt latva-artisokat.
Eniten minua hämmästytti hyötykasvien seassa kasvanut revonhäntä - mitä ihmettä se siellä teki?

Sain tietää, että myös kirjorevonhäntä on syötävä kasvi. Tätä oli kyllä jotenkin aika vaikea, suorastaan melko mahdotonkin uskoa. Olen mieltänyt revonhännän niin vahvasti näyttäväksi koristekasviksi, etten kyllä ihan helposti kykenisi tunkemaan sitä suuhuni, vaatisi varmasti aikalailla totuttelua.
Kirjorevonhäntä, syötävä kasvi.

Revonhännästä sanotaan mm. seuraavaa: Maukkaita ja ravinnepitoisia lehtiä käytetään paljon karibialaisessa keittiössä. Kokeile vahvaa, mehukasta keittoa, jossa sahramia, kookosmaitoa ja ehkä myös rapua. Voi käyttää myös pinaatin tavoin, tuoreena tai kypsennettynä.

Toisaalta, revonhäntä-heimon kasveihin kuuluu myös sokerijuurikas, joten tätä kautta on ehkä hiukan helpompi uskoa sen soveltuvuus syötäväksi.

Lepaalla sijaitsee myös valtava omenatarha, jossa kasvaa vähintäänkin kymmeniä erilaisia omenalajikkeita. Historiatiedon mukaan "Kartanon vanhaan omenatarhaan varrennettiin keväällä 1905 pari sataa omenalajiketta. Oppilaitoksen alkuaikoina omenapuita oli yli 2000."
Puiden lajikkeet on merkitty näkyville, joten eri lajikkeisiin on mukava tutustua.

Tämäpä selittää senkin, miksi niin monen omenan lajikenimessä esiintyy Lepaa; Lepaan Liereä, Lepaan Punainen, Lepaan Meloni...

Teinpä päivän aikana kokonaista yhden hankinnankin: yhdellä näyttelyosastolla oli muiden ihastuttavien kukkien joukossa esillä myös kaunista ja herkkää keijunkukkaa muutaman taimen verran. Taimet eivät olleet myynnissä, mutta kun minulla vierähti näyttelyssä yllättäin koko päivä, niin menin aivan päivän lopuksi kyselemään, josko olisivat silloin malttaneet myydä taimen. Ja onnistuttiinhan siitä kaupat tekemään!

Tuolla osastolla oli esillä tulevia, ensi kesän kesäkukkia. Siihen joukkoon mahtui siis tuo ihastuttava keijunkukkakin, jota on saatavilla useammassa eri värissä. Kukalla on kauniit lehdet, jotka voivat olla vihreät, tummanpunertavat tai kellertävät. Viehättävän vaatimattomien kukkien väri vaihtelee kuvan punaisesta valkeaan.

Viehättävä Keijunkukka.
Väittäisin, että keijunkukasta voi hyvinkin tulla ensi kesän hitti. Päätellen mm. siitä, että jonkin aikaa sitten keijunkukan taimia oli saatavilla myös sen suuren saksalaisen ruokakauppaketjun kampanjatuotteena!

Mielestäni hauskimman näköinen keijunkukka on, kun laittaa muutaman erivärisen yksilön kasvamaan samaan ryhmään, vaikka ruukkuun istutettuna.

Jokunen pieni blogipalkintokin tarttui matkaan, niistä tarkemmin sitten kun koittaa seuraavan arvonnan aika. Se on luvassa kun blogissani tulee täyteen 150 000 katselukertaa. Tuohon pitäisi olla aikaa parisen viikkoa, laskuri näyttää tällä hetkellä 148 128. Vielä ehtii siis kehittelemään vähän jotain kivoja palkintoja... :)

Ai niin, vielä yksi pieni uutinen: Lepaalla julkistettiin myös ensi vuoden Vuoden vihannes. Tämä vuosihan on ollut kaalien. Ensi vuonna tittelin saavat salaatit, joten niistä päästäneen nauttimaan monessa muodossa.

7 kommenttia :

  1. Kiva, kun salaatit saa näkyvyyttä.Niitähän on kuitenkin joka lähtöön ja aloittelijoillekin/ruukkutarhureillekin sopivia:)
    Hahaa,on meillä näköjään okrassa "hedelmän" alkuja.Mietin onko ne pötikät nuppuja vai mitä.Laitoin okrat pari kuukautta myöhässä kasvamaan niin eivät ehdi nyt valmistaa satoa,mutta hauska nähdä mitä ensi kesänä voi odotella:)
    No en olisi minäkään uskonut revonhäntää ravintokasviksi!Sitä onkin tänä kesänä näkynyt paljon julkisissa istutuksissa.Mansikkapinaattia en ole myöskään maistellut.Vähän epäilyttää nuo marjat hehee:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen hyvin samaa mieltä kanssasi, minustakin on hauskaa, että juuri salaatit on ensi vuoden vihannes. Aika yksinkertaisia, mutta kuitenkin niin monipuolisia :)
      Ja yhtä epäileväisiä tunnumme myös olevan noiden kasviuutuuksien suhteen! Tuolla Lepaallahan olisi hyvinkin voinut napata yhden mansikkapinaatin marjan maistiaisiksi, mutta eipä tullut siellä mieleenkään!

      Poista
  2. Olen kyllä kuullut revonhännän ravintoarvosta, mutta maistamaan en ole päässyt sitä, enkä tuota mansikkapinaattiakaan. Joskus pitää kokeilla kasvattaa noita itse, josko saisi sitten maistiaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo-o, mullakin löytyisi mansikkapinaatin siemeniä, mutta eipä ole tullut kokeiltua. Ehkä pitää laittaa ihan uteliaisuutta ensi kesänä kasvamaan. Onhan se myös tosi hauskan näköinen!

      Poista
  3. Olipa mielenkiintoinen kirjoitus ja uusia kasvituttavuuksia! Käy osallistumassa arvontaan, www.parasta-aikaani.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja, kiva että tuli sulle uusia juttuja. Kiitoksia myös arvontakutsusta!

      Poista
  4. Laitoin keväällä ensimmäisen kerran mansikkapinaatin siemeniä US pinaatin viereen kasvamaan. Mutta kasvihuoneessa eivät kasvaneet ollenkaan ja ulkona terassilla kasvulaatikossakin tosi huonosti. Ovat pieniä ja heiveröisiä, mansikoita ei ole tullut. Tavallinen pinaatti rehottaa vieressä. Täytyy kokeilla kasvimaata ens kesänä.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!