sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Pitkästä aikaa - kirja-arvonta blogissani!

Arvontaan sisältyy yritysyhteistyötä

Joulunalus meni niin haipakkaa, että eipä tullut siinä järjestettyä minkäänlaista blogiarvontaakaan, vaan korjataanpa tilanne nyt!

Näin alkuvuoden kunniaksi laitan tällaisen mukavan kirja-arvonnan. Luin viime vuoden lopulla loistavan kirjan, yhden elämäni parhaista.

Nyt minulla on ilo arpoa yksi kappale tuota kirjaa teidän lukijoiden kesken! Kyseessä on etelä-korealaisen Kyung-sook Shinin kirjoittama "Pidä huolta äidistä", jonka on lahjoittanut arvottavaksi kirjan kustantaja Into kustannus.

Kirja on vaikuttava ja vangitseva, mutta toisaalta se oli myös loistavuudessaan jotenkin niin hengästyttävä, etten pystynyt lukemaan ja sulattelemaan sitä kuin pieninä pätkinä kerrallaan - ja silti yhtä aikaa poltteli koko ajan ahmia sitä lisää.

Puutarhaharrastajaa kiehtoo myös yksityiskohtaisen tarkka kerronta maalla asuvan äidin viljelyksistä, kokkauksista sekä kimchin ja muiden säilykkeiden valmistuksesta. Miten tuo kaikki tuntuikaan niin kovin tutulta, vaikka kulttuuri ja ilmasto on ihan toinen!

Voit osallistua arvontaan kirjoittamalla tähän postaukseen kommentin siitä, mitä sinä odotat tältä vuodelta? Kommentilla saat yhden arvan, ja toisen jos olet lukijani tai liityt lukijaksi - mainitsethan myös tästä! Laitathan kommenttiin mukaan myös jonkin tunnistetiedon.

Kilpailuaikaa on tammikuun loppuun saakka. Kustannan palkinnon postituksen Suomessa sijaitsevaan osoitteeseen. Mikäli en tavoita voittajaa helmikuun loppuun mennessä, arvon tilalle uuden.

Kilpailu on päättynyt, kerron voittajan pikapuolin.

56 kommenttia :

  1. Odotan aurinkoa ja aikaa olla puutarhassa :) Kahdella arvalla mukana

    VastaaPoista
  2. Odotan, että tämä vuosi olisi parempi viljelyn kannalta ja satoakin saisi. Kahdella mukana.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Heippa, kuulostaapa ihanalta kirjalta! tuli heti hirveä himo sadaa se käsiinsä ja lukea yhdellä istumalla kannesta kanteen :) Tältä vuodelta odotan erityisesti opiskelujeni etenemistä, sekä uuden kivan työpaikan löytämistä. Terveellisistä elämäntavoistakin olisi tarkoitus pitää kiinni! Yhdellä arvalla mukana kisaamassa.
    - Karamelli / cupido.maxi(at)gmail.com

    VastaaPoista
  4. Odotan tältä vuodelta työssä jaksamista.
    Kivan arvonnan järjestit, tuo on varmasti mielenkiintoinen kirja. Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  5. Osallistun kahdella arvalla, sillä seuraan blogiase Bloggerin kautta. Tältä vuodelta odotan matkailua kaikista eniten, sillä suunnitelmissa olisi toteuttaa yksi pidempi ulkomaanmatka!

    VastaaPoista
  6. Odotan tältä vuodelta aikaa rentoutumiselle ja sitä, etten stressaa pikkuasioista. Odotan hetkessä elämistä ja pienistä iloisista hetkistä nauttimista! (:<3 Mukana yhdellä arvalla.

    saraana.makela@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta! Kahdella mukana!

    Odotan kaunista ja lämmintä kesää, isoa satoa viljelyksiltäni ja paljon iloa ja onnea elämääni!

    VastaaPoista
  8. Kahdella mukana mielenkiintoisen kirjan arvonnassa.
    Tältä vuodelta odotan paljon töitä. :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  9. Minä odotan vuorotteluvapaata ja kesää. Odotan aurinkoa ja moottoripyöräilykautta.

    VastaaPoista
  10. Odotan perheen yhteisiä kesäretkiä :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  11. Kiinnostavalta vaikuttaa tuo kirja ja onhan se ensimmäinen suomeksi julkaistu eteläkorealainen romaani. Arvontaan mukaan kahdella arvalla. Alkaneen vuoden toivon olevan seesteinen ja tuovan pieniä elämyksiä myös niitä arkisia läheisten ja ystävien kanssa. nina40fi@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Kuulostaapa hyvältä kirjalta! Tänä vuonna saan toivottavasti opiskelupaikan ja ostamme mieheni kanssa uuden talon. Suuria muutoksia siis edessä!
    T. omppu (hanna1.purr@gmail.com)

    VastaaPoista
  13. Kahdella arvalla mukana! Odotan terveyttä itselleni ja perheelleni, ja paljon perheen kanssa yhdessä vietettävää aikaa.
    netteri@gmail.com.

    VastaaPoista
  14. Tältä vuodelta odotan enemmän aikaa viettää perheen kanssa ja vähemmän paineita töissä (nämä toiveet liittyvätkin erottamattomasti yhteen), puuhastelua palstalla, uusia asumiskuvioita (ja isompaa pihaa), esikoisellemme onnistunutta koulunaloitusta ja puolisolleni uutta työpaikkaa. Aika paljon potentiaalisia muutostekijöitä monen tasaisen vuoden jälkeen :)

    Mukana olen kahdella arvalla, jos seuraaminen bloglovinin kautta lasketaan (?). Olen edelleen vähän pihalla näistä blogimaailman kuvioista, ja tajusin juuri etten ollut omaani edes laittanut mitään mahdollisuuksia liittyä lukijaksi...

    VastaaPoista
  15. Odotan muutosta itsessäni, että olisin tyytyväinen siihen, mitä minulla on ja eläisin hetkessä, stressaamatta :)
    talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  16. Kahdella arvalla mukana. Odotan tältä vuodelta terveydentilani kohentumista ja paljon antoisia reissuja ystävien ja perheen kanssa. kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Kahdella arvalla mukana! Odotan lämmintä ja aurinkoista kesää <3

    VastaaPoista
  18. Hyviä treenejä, niukkaa diettiiä & kovaa kehitystä :)

    VastaaPoista
  19. Odotan yhdessäoloa ja reissuja perheeni kanssa :) Bloggerlukijana kahdella mukana!
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Odotan yhdessäoloa ja reissuja perheeni kanssa :) Bloggerlukijana kahdella mukana!
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  21. hyviä uutisia terveydestä. maison@luukku.com

    VastaaPoista
  22. Terveysjuttuja ei koskaan ole liikaa.
    tuija.Muhonen@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Uusia haasteita töissä ja mahtavaa kesälomareissua:) Kokeilen onneani yhdellä arvalla. suvi.vikholm(a)luukku.com

    VastaaPoista
  24. Perheen kanssa oleilua ja terveyttä!lniemi1@outlook.com

    VastaaPoista
  25. Terveyttä läheisilleni ja itselleni sekä hitusen onnea..maarit68@windowslive.com.

    VastaaPoista
  26. rauhaa ja rakkautta ja ei sotia,terveyttä kaikille sieluille ja vakaata taloutta.juhle2@jippii.fi

    VastaaPoista
  27. Töitä ja hyvää oloa keremia@yahoo.com

    VastaaPoista
  28. Odotan jotain uutta ja jännää tapahtuvaksi!

    k_aisa89@hotmail.com

    VastaaPoista
  29. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  30. Kirjapalkintoa
    morgan@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  31. Hmm, katosikohan kommenttini taivaan tuuliin vai tuleeko tämä nyt tuplana, painoin esikatselua ennen kuin ehdin loppuun ja koko kommenttiloota hävisi jonnekin.

    Eli uusi yritys: odotan uusia kiinnostavia projekteja ja oman stressinhallinnan paranemista.

    Kahdella arvalla mukana, seuraan bloggerin kautta.

    hete‍lma{a}y‍ahoo.co.uk

    VastaaPoista
  32. Odotan innolla matkaa - henkistä ja fyysitä. :)tapiiri_1(AT)hotmail.com

    VastaaPoista
  33. Odotan saapuvaa kevättä ja kesää. Toivon, että tuleva vuosi tuo mukanaan positiivisen muutoksen elämääni
    jossu.lindgren@hotmail.com

    VastaaPoista
  34. Odotan ehdottomasti mahdollista uutta kaupunkia, opiskelun ja työskentelyn merkeissä. Uusi elämä puhtaalta pöydältä niin sanotusti - eli positiivista muutosta. Sekä tietysti kaunista luontoa!

    sapsunen(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  35. Pitkää kesälomaa ja mökillä puuhastelua :9

    VastaaPoista
  36. Yritän nauttia lasten kanssa yhteisestä ajasta, kun syksyllä alkaa sitten uudet kuviot päivähoitoineen. Yhdellä arvalla mukana.
    anu.pietilanaho at gmail.com

    VastaaPoista
  37. Aion pyöräillä kesällä vähintään 2000km.-Ja jatkaa aktiivista lenkkeilyä muutenkin.jarno.trast@netti.fi

    VastaaPoista
  38. Odotan, että saan laittaa parvekkeelle kukkia ja monenlaisia yrttejä. Ed. mainittujen kasvamista on mukava seurata.

    VastaaPoista
  39. Parvekkeen kasviloistosta odotan etenkin tomaatteja, mansikoita ja yrttejä.

    VastaaPoista
  40. Pikaista kevättä ja kesää tämän kylmän talven jälkeen ... ja muutenkin parempaa vuotta kuin edellinen oli :)

    VastaaPoista
  41. Odotan uusia töitä, ystäviä, ihanan aurinkoisia kevätpäiviä ja kesäistä saaristoretkeä- siellä keskityn nauttimaan kirjoista ja kauniista maisemasta! Yhdellä mukana ollaan :)
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Enemmän kasvuvoimaa kuin viime kesänä...oli niin vilpoinen kesä että ensimmäiset omat kesäkurpitsat sain vasta elokuun alussa😊

    VastaaPoista
  43. Tältä vuodelta odotan ihania uusia seikkailuja, joista en vielä tiedä mitään ;)
    herkkoo11@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Odotan uutta työpaikkaa :)

    tiinatsi@hotmail.com

    VastaaPoista
  45. koulun loppumista ja toisen alkamista. maison@luukku.com

    VastaaPoista
  46. Odotan innoissani uuden kasvukauden alkua. Chilistä laitoin jo siemeniä kostumaan.Samoin odotan kevään lämpöä, että pääsen mattoja kutomaan leikkimökkiin. kaimaen1(at)luukku.com

    VastaaPoista
  47. Odotan ainakin koko perheen lomareissua =). Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  48. Odotan ainakin koko perheen lomareissua =). Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Odotan hyvää puutarhakesää ja tapaamisia puutarhaharrastajien kanssa. Mukana kahdella arvalla. Kiva arvonta, kiitos tästä.

    VastaaPoista
  50. Odotan tältä vuodelta aurinkoisia päiviä ja kevyitä yösateita<3 Kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  51. Odotan aurinkoa ja kesäisempiä säitä kuin viime vuonna!

    Kahdella arvalla mukaan helmiriitta10@gmail.com

    VastaaPoista
  52. Odotan tältä vuodelta uusia tuulia. Yhdellä arvalla mukana!


    -Noora-
    laukkanoora(at)gmail.com

    VastaaPoista
  53. Niin kovasti odotan näkeväni viimekesäiset uudet istutukset varttuvan rehevään kasvuun. Mukana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  54. Kahdella arvalla mukana. Odotan ja toivon sujuvaa arkea, onnellisuutta ja kunnonkohotusta

    VastaaPoista
  55. Toivottavasti olisi vähän lämpimämpi kesä (ja parempi sato) kuin viime kesänä. eva(at)iki.fi

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!