keskiviikko 29. huhtikuuta 2026

Nyt on mielenkiintoinen tarjous!

En mielelläni nosta täällä blogissani kaupallisia toimijoita, ellei asiasta ole erikseen sovittu.

Nyt huomasin kuitenkin sellaisen tarjouksen tai kampanjatuotteet, etten malta olla tätä nostamatta.

Kyse on siitä saksalaisesta ruokakauppaketjusta, jossa muuten on sivumennen harvinaisen hyvät siemen- ja muutoinkin puutarhavalikoimat.
Nyt tämän loppuviikon erätuotteena on tällaisia mainioita keraamisia kastelusuppiloita tai -ruukkuja, kahta eri kokoa.

Kyseessä on vanha intiaanien keksintö. Suppilo tai ruukku upotetaan multaan, ja täytetään vedellä. 
Huokoinen suppilo päästää vähitellen vettä läpi multaan sen kuivuessa.
Vähän heikkolaatuinen kuva siitä, 
miten suppilon päälle voi laittaa 
pullon, joka täytetään vedellä.

Pienempiä suppiloita on paketissa neljä, isompikokoista ruukkua yksi, eivätkä ole mielestäni hinnalla pilattuja. 

Suuremman vetoisuus on reilu litra. Etenkin pienemmän, mutta miksei isommankin päälle voi myös laittaa vedellä täytetyn, ylösalaisin käännetyn pullon, josta astiaan valuu lisää vettä. Vesimäärä lisääntyy näin merkittävästi. 

Isommassa on mukana myös kansi. Jos suppilon päälle ei laita pulloa, siinä kannattaa pitää kantta.

Pienempi voisi sopia ja riittää esimerkiksi amppeliin useamman päivän reissun ajaksi, ja isompi voisi olla sopiva esimerkiksi kasvatuslaatikkoon. Riittoisuuteen vaikuttaa tietysti myös olosuhteet, kuten säätila ja kasvatusastioiden sijainti - ovatko ne pahasti paahteessa vai enemmän varjossa.

Nämä menee kyllä minulla ehdottomasti kokeiluun!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!