En ole huomannut tästä ongelmasta koskaan puhuttavan, enkä ole itsekään tullut tätä ajatelleeksi, ennen kuin tämä tuli nyt ihan vasta mieleeni vetämälläni puutarhakurssilla.
Siellä hoksasin tämän siitä, kun kerroin miten harsossa olevan reiän voi korjata kuumaliiman avulla - mutta liima ei saa olla liian kuumaa, muutoin se sulattaa harsoon reiän. Tämän kun kerroin kurssilla, niin tuli yhtäkkiä mieleeni, että harsonhan täytyy olla jonkinlaista muovia, eihän se muutoin näin sulaisi. En ollut tullut ajatelleeksi tätä koskaan aiemmin 😞
Selvitin, että harsot ovat tosiaan yleensä polypropeenia, joka on fossiilipohjainen muovilaatu. Tekoälyhaku sanoo näin, hui:
- "Ympäristövaikutus: Koska harsot ovat muovia, niitä ei tule päästää luontoon tai jättää maaperään, sillä ne eivät maadu, vaan hajoavat hitaasti mikromuoviksi" (Lähde: Google AI-yhteenveto)
Melkoinen määrä harsoa on ikävä kyllä tainnut tullut vuosien saatossa kasvimaahan kylvettyä 😞 Harsohan hautastuu ja repeilee helposti, ja siitä tahtoo jäädä maan sisään riekaleita, joita ei meinaa saada millään pois.
Harsothan myös haurastuvat muutoinkin - irtoaakohan niistä siis koko ajan vähän mikromuovia ympäristöön?
Ehkä kaikkein ällöimpänä muistan sen, kun käytin harsoa tuholaissuojana kasvattamieni parsakaalien päällä. Siitä takertui toisinaan parsakaalin kukintoihin ikäviä rihmoja, kuin jotain seittiä.
Nuo seitit tuntuivat jo silloinkin inhottavalta, ja yritin tietysti irrotella rihmoja mahdollisimman tarkasti pois parsakaaleista. En kuitenkaan tullut tuolloin ajatelleeksi, että tuossa taisikin olla ikävä muoviongelma 😦 Tuota "seittiä" jäi aina väkisinkin vähän parsakaalinnuppuihin 😞
![]() |
| Parsa- ja muita kaaleja ei mielestäni oikein pysty kasvattamaan ilman harson tarjoamaa suojaa tuholaisilta. Tässä olen nostanut harsoa ilmaan, ettei se lepäisi aivan suoraan kaalinkukintojen päällä. |
![]() |
| Rivitalossa asuessani olen käyttänyt harsoa niin suojaamassa kasveja kylmältä... |
![]() |
| kuin myös suojana eteläpihalle paahtavalta auringolta. |
Olisi mielenkiintoista kuulla, jos joku muu on tullut ajatelleeksi samaa ongelmaa - tai jos olet törmännyt johonkin tietoon tästä mahdollisesta harso-ongelmasta?



Muovi on haastava aine. Itse yritän olla jollakin keskitiellä. Harsosta käytän vain ammattipuutarhureiden versiota. Se kestää huomattavasti paremmin ja vaihdan sen usein. Ei ehdi hapertua auringossa. Erä kotimainen puutarhavälinevalmistaja perustaa lähes koko tuotantonsa muoveihin ja olen usein miettinyt, että eikös se muovikuokka ja hara aika tavalla kulu koko ajan. Suurin osa haravistakin on muovia. Ne vasta kuluvatkin, kun haravoi laatoilta tai asfaltilta lehtiä. Tuntuu, että muovia ei voi oikein välttää. Sitä tulee joka paikasta, vaikka miten olisi omalta osaltaan tarkkana.
VastaaPoistaHyvä kommentti ja huomio! Mitä enemmän tätä muoviongelmaa pohtii ja kiinnittää tähän huomiota, sitä laajemmalta ja valtavammalta tämä tuntuu.
PoistaTäytyy myöntää, ei ollut oikein tullut minulle mieleen myöskään nuo muoviset puutarhatyökalut. Sitä on jotenkin niin tottunut muoviin eri paikoissa, ettei edes osaa oikein kyseenalaistaa sitä.
Eipä voi oikein muuta voi kuin yrittää tehdä parhaansa omalta pieneltä osaltaan - ja toivoa, että tätä ongelmaa aletaan joskus maailmassa suitsia lainsäädännöllisin tmv. keinoin.