keskiviikko 10. toukokuuta 2023

Kasapäin juuria ja rikkaruohoja

Uuden pihan raivaus edistyy pikkuhiljaa, hommaa riittää.

Maa on täynnänsä ohuempaa ja paksumpaa juurta: vaahteran, hortensiapensaiden ja aronioiden juuria. Lisäksi maa on täysin rikkaruohojen valtaama. 

Useampi kottikärryllinen pintamaata on jo lähtenyt, ja vielä riittää runsaasti raivattavaa. Taloyhtiölle tuli juuri nyt parahiksi lava, jonne saa kuskata puutarhajätettä. Se on kuitenkin käytettävissä vain viikon, joten kiirettä pitää!

Pari vanhaa hortensiaa sai lähteä hyötykasvien tieltä. Lahjoitin ne naapurille.

Yksi monista kärryllisistä.

Viime viikkojen suorastaan jäätävä sää on ollut siinä mielessä hyvä, ettei kylvöillä ja istutuksilla ole ollut kiirettä, vaan on voinut rauhassa keskittyä raivaushommaan.

Myöskään tämä kuivuus ei ole ollut näissä hommissa haitaksi. On ollut ihanan helppoa siistiä kuivahkoa maata, eikä mitään mutavelliä 😊 Toki moni kaipaisi varmasti jo vesisadettakin.

Lempityökaluni, jykevä lantahara (siitä vielä myöhemmin vähän tarkemmin) on ollut raivaushommassa mitä parhain, sillä saa kiskottua rikkaruohoista maata
melkoisella voimalla.

Välillä vastaan on tullut tällaisia ranteen paksuisia vaahteranjuuria. Olen pistänyt niitä surutta poikki kirveellä. Puutarhurituttavan mukaan vaahtera on niin sitkeä kasvi, ettei se nöksähdä yhtään mistään.  Nähtäväksi jää, onko vaahtera tästä moksiskaan.

#piha #puutarha #pieni #rivitalo #rivari #juuri #raivaus #rikkaruoho #vaahtera #vaahteranjuuri

2 kommenttia :

  1. juu pirunkoura on hyvä väline.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, taas uusi nimitys tuolle, olen nimittäin kuullut myös ojakopra-nimen. Rakkaalla lapsella on... 😊 Pirun hyvä väline, voisi sitten sanoa!

      Poista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!