maanantai 19. elokuuta 2019

Ihmetomaatti

Olen kummastellut, kun kasvihuoneessamme kasvaa pari kovin merkillistä tomaatintainta.

Niiden jo valmiiksi valtavansuuret, erikoisenmuotoiset tomaatinraakileet vain kasvavat ja kasvavat lisää kokoa, ilman että alkaisivat lainkaan kypsyä. Olen ihmetellyt, mitä kummajaisia nuo oikein ovat, ja mitä ne meinaavat?

Lopulta uteliaisuuteni kasvoi niin, että sain aikaiseksi kaivaa esiin keväiset tomaattimuistiinpanoni, onneksi on tullut ne tehtyä!

Sieltä selvisi, että kyseessä on keväällä Virosta ostamani, minulle aivan uusi Herodes-lajike. Nappasin silloin vain äkkiä noin sadan tarjolla olleen erilaisen lajikkeen joukosta sattumanvaraisesti parin lajikkeen siemeniä, ja tämä on niistä toinen.

Herodes todellakin on suurikokoinen tomaatti, se voi kasvaa jopa 250 gramman painoiseksi. Neljästä tomaatista siis kilo! Veikkaisin, että nämä raakileenikin alkavat olla lähempänä 200 grammaa.

Vielä hyvänmakuiseksikin tuota kehutaan. Eipä siis muuta kuin odotellaan ja toivotaan, että ehtivät kasvultaan vielä kypsyäkin.

2 kommenttia :

  1. Vau, jo on tomskulla kokoa! Aurinkoisia elokuun päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä, ja kasvaa edelleen ihan silmissä joka päivä :) Onneksi lämpöisiä päiviä tuntuu riittävän, jotta ehtisivät vielä kypysäkin. Kiitos samoin, hyvää elokuun jatkoa sinulle myös!

      Poista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!