maanantai 25. maaliskuuta 2019

Yllätysmessut!

Tukholman puutarhamessut osoittautuivatkin melkoiseksi yllätykseksi - ja harmi kyllä, ei niinkään positiivisessa mielessä :(

Siitä ihanuudesta, mitä olen edellisen käyntini jälkeen neljä vuotta sitten hehkuttanut, ei valitettavasti ollut oikein mitään jäljellä.

Tapahtuma oli yllättäin paisunut valtavaksi massatapahtumaksi, ja ne kaikenlaiset helppoheikitkin oli päässeet mukaan!

Aiemmin ihastelin messujen todella rauhallista, suorastaan zen-henkistä tunnelmaa suuresta väkimäärästä huolimatta, silmäähivelevän kauniita, vaivalla rakennettuja messuosastoja sekä upeaa, näyttävää valaistusta.

Nyt nuo kaikki olivat aikalailla tiessään. Messut oli siirretty Älvsjön messukeskuksessa toiseen, paljon suurempaan ja korkeampaan halliin, mikä jo loi perushälyisän ilmapiirin. Messualueella ei ollut lainkaan sellaisia viihtyisiä levähdyskeitaita kuin viimeksi, eikä monia messuosastoja päässyt väentungoksessa lähellekään.

Tuotteiden esillepano kärsi myös siitä, että näytteilleasettajat olivat selvästi varautuneet suureen kävijämäärään valtavilla tavararöykkiöillä, joita on mahdotonta saada mitenkään kauniisti esille.

Kävellessäni yhä vain pidemmälle jatkuvia "helppoheikki"-käytäviä, aloin jo miettiä, olenko sittenkään lainkaan samassa tapahtumassa kuin neljä vuotta aiemmin?

Tämä on vähän "must" kuvauskohde joka kerta; Impectan vaikuttava,
24 metriä pitkä siemenhyllyrivistö!
Kuvaaminenkaan ei ollut tungoksessa ihan helppoa, mutta tässä nyt kuitenkin joitain valittuja paloja, lähinnä sellaista, mitä messuilta eniten odotin.

Mielenkiintoista myös nähdä muiden kuvia, mitä muut messuilla käyneet ovat bonganneet ja kuulla kokemuksia, mitä muut ovat messuista tuumanneet.

Tulipa nyt melkoinen valitusvirsi, odotukseni olivat edellisen käynnin jäljiltä aivan liian korkeat. No, eipä tarvitse enää kolmatta kertaa lähteä, pitää löytää muita kohteita.

Olihan joukossa toki ihan kivoja ja kauniitakin osastoja, mutta ne jotenkin hukkuivat väenpaljouden ja kaiken muun runsauden sekaan.

Kertoisiko tämä sitten siitä, että puutarhaharrastus on valtavassa kasvussa, ehkäpä? Mutta joka tapauksessa hämmästyttävä muutos näin lyhyessä ajassa.

Vaikea tietää, missä vaiheessa tämä muutos on tapahtunut; ovatko messut paisuneet vähitellen vuosi vuodelta, vai onko jossain vaiheessa tapahtunut joku isompi hyppäys?

Ostettavaakaan ei mukaani tarttunut kuin yhden siemenpussin verran :) Mutta muutoin oli oikein mukava Tukholman-reissu. Mietin myös, että onneksi tuli käytyä niillä ikimuistoisen ihanilla messuilla aiemmin, tuntuu, että niiden arvo vain nousi entisestään :)

Tämä oli kyllä erityisen kivaa, että messuilla oli tällä kertaa esillä
runsas määrä erilaisia kasvivalaisimia.
Näitä jäin edellisellä kerralla kaipaamaan. 






Tässä alkaa jo olla aika lähellä sitä, mitä lähdin messuilta hakemaan.
Löytyihän sitä vähäsen, kun oikein etsi :)
Tämä oli kyllä mielenkiintoista! Eipä olisi tullut mieleen, että vanhoja
prässättyjä kasveja voisi laittaa myyntiin ja käyttää sisustuselementteinä!
Tulin hävittäneeksi omat kokoelmani jo aikaa sitten. Tosin näillä oli
kyllä ikää aika monta vuosikymmentä enemmän.


Messualueen keskivaiheilla oli muutamia tällaisia eurolavoille rakennettuja miniatyyripuutarhoja.
Lapset varsinkin näyttivät innostuvan!

Tämä täytyy vielä laittaa viimeisenä kuriositeettinä, kuvaa jotenkin messujen tunnelmaa.
Olisitko voinut ajatella, että tuollaista taittomittaa voisi käyttää makkaran mittaamiseen?!

12 kommenttia :

  1. Tuollainen siemenhylly on vaikuttava ilmestys. Olisipa kiva itsekin päästä joskus sellaisen ääreen. Minipuutarhat ovat myös hauskoja. Pikkuisen alkoi houkuttaa sellaisen väkertäminen, mutta saattaa jäädä tekemättä. Harmi, että messut eivät olleet odotusten mukaisia. Myyjät varmasti ovat tyytyväisiä väentungoksesta ja siitä, että kauppa käy, mutta messukävijästä tungos ei välttämättä niin mukavaa ole. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin myös, että nuo minipuutarhat voisivat toimia hyvin virikkeeksi vaikka puutarhahommista innostuneille vanhuksilla, jotka eivät enää kykene oikeisiin puutarhahommin. Siis niin kuin vaikka itselleni muutaman vuosikymmenen päästä :)
      Jos noille messuille lähtee, niin kannattaa tosiaan yrittää poiketa samalla jossain muussakin mukavassa Tukholman puutarhakohteessa.

      Poista
  2. Kiva postaus, kiva oli vierailla messuilla kanssasi. Harmi, kun tapahtumasta on tullut liian suuri tapahtuma. Onko se osoitus siitä, että puutarhaharrastus on lisääntymässä? Kiva kuvia olit kuitenkin saanut. - Mukavaa maaliskuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli A, kiva jos pääsit tämän avulla messutunnelmaan :) Hyvää kevättä sinulle!

      Poista
  3. Myös minua ärsyttää, kun puutarhamessuilla ja itseasiassa myös käsityömessuilla on kaikenmaailman krääsän myyjiä ja että myytävää on niin paljon, että tunnelma kärsii.Toki ymmärrän messujen tarkoituksen myös yrittäjien kannalta,mutta jos luonne muuttuu pelkäksi myyntitapahtumaksi ja fiilis puuttuu niin metsään on menty...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jotain tuolle yleiselle messukonseptille pitäisi kyllä tehdä. Toisaalta, jos kerran vetää porukkaa tällaisenaankin, niin tuskinpa tulee juuri tapahtumaan...

      Poista
  4. Mahtava määrä siemeniä, olisi varmaan muutama pussi tarttunut mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ihmeesti onnistuin malttamaan mieleni! Ehkä myös osaltaan hylly edessä oleva ihmispaljous vaikutti, kun ei päässyt oikein rauhassa tutkimaan tarjontaa.

      Poista
  5. Harmillista, että messukokemus ei vastannut odotuksia :( Häly ja ruuhkat melkeinpä kuuluvat messuille (valitettavasti), mutta ikävää jos niiden lisäksi ei jäänyt toikein mitään käteen. Minipuutarhat ovat hauskoja ja melko ihanat kasvitaulut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin varmaan on, että tuo aiempi Tukholman-messukokemukseni on varmaan ollut aika ainutlaatuinen, ehkä sellaisia ei kovin usein tule vastaan. Jatkossa tietää olla liikkeellä vähän toisenlaisin odotuksin, ja kiinnittää huomio ennen muuat niihin pieniin kauniisiin ja mukaviin asoihin, joita kaikilta messuilta kuitenkin löytyy!

      Poista
  6. Harmi, että messukokemus ei ollut sinulle mieleen. Itselleni kerta oli ensimmäinen ja ehdottomasti positiivinen kokemus, kun vertailukohtana oli ainoastaan Helsingin messut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu, että sinulla on ollut hyvä messukokemus. Se on totta, että tosi paljon on kiinni siitä, mitkä ovat omat odotukset ja vertailukohdat.
      Itse aloin nyt tähytä muualle Ruotsiin, esimerkiksi Göteborgin suuntaan, josko sieltä löytyisi vähän pienimuotoisempia tapahtumia.

      Poista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!