sunnuntai 16. elokuuta 2015

Matkalla jossain etelässä...

Huh, millä vauhdilla aika juoksee näin sadonkorjuuaikaan! Viikko vierähti hetkessä ilman ainuttakaan blogipäivitystä, tässä nyt viimein vähän korjausta tilanteseen.

Kesäkauden päätteeksi teimme pienen "etelänmatkan", ihan Pääkaupunkiin asti. Mukaan pakattiin myös maalaiskoiramme, varsinainen rantanplan. Vähän jännitti, miten jänisten, supikoirien ja räkättirastaiden parissa temmeltävä karvakasamme selviää kaupungin vilskeessä.

Knehtilän luomutilalla.
Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Hyvinkää, ja siellä mielenkiintoisen kuuloinen Knehtilän luomutila, joka on viime aikoina ollut paljon otsikoissa erilaisten viljelyinnovaatioidensa ansiosta.

Knehtilän tilalla silmämme
iskeytyivät naistenhuoneen
kaakeleihin. Tämäkö pakollinen
seuraavassa keittiörempassa?
Paikka yllätti täysin hämmästyttävän suurilla mittasuhteillaan; työntekijöitä pyöri kuin Vilkkilässä kissoja, ja monet suuret rakennukset oli kunnostettu vimpan päälle. Kiva juttu, että ovat saaneet luomuviljelyn kannattamaan noin hyvin.

Tilan toiminnasta ei kuitenkaan valitettavasti ollut sen kummemmin esittelyä, hörppäsimme kahvit.

Tiia Orivuori, Koti2014.
Aivan lähistöltä löytyi iloksemme ihan sattumalta toinen, mielenkiintoinen ja hauska kohde; Palas-taidepolku, joka on hyvinkääläisen taiteilijaryhmän järjestämä ympäristötaidenäyttely.

Näyttelyssä sykähdytti erityisesti kaksi teosta: Tiia Orivuoren mainio Koti2014 -teos sekä Tuija Lindforsin Kesäillan valssi.

Tiia Orivuori, Koti2014.



Tässä useampi kuva Tiia Orivuoren herkullisesta teoksesta, jossa pienet, lituskaiseksi ja houkuttelevan pehmeänpyöreiksi sulatetut lasipullot ja -purkit roikkuivat nauloissa kuormalavoista kootun "talon" seinillä.

Teos on tehty alun perin Hyvinkään asuntomessuille. Sen tekemisessä ovat olleet mukana päiväkotilapset, jotka ovat osallistuneet pullojen maalamiseen.

Tiia Orivuori, koti2014.

Päivitys: lisäsin luvan saatuani alle kuvan myös Lindforsin hauskasta teoksesta. Näyttely on siis ulkosalla ja kenen hyvänsä vapaasti kierrettävissä.






Tiia Orivuori, Koti2014.


Tiia Orivuori, Koti2014.

Tuija Lindforsin Kesäillan valssi -teos Palas-taidepolulla Hyvinkäällä.
Mikä ihana maalaistunnelma! 
Vantaalle asti päästyämme alkoi jo tulla siinä määrin ikävä omaa kasvimaata, että piti mennä katselemaan muiden viljelyksiä siirtolapuutarha-alueelle. Niillä kiertely on mukavaa, ihan ilmaista viihdettä ja nautintoa!

Viljelypalstoja Vantaalla.



Maalaiskoirakin selvitti mallikelpoisesti niin Espan puiston, Aleksin kuin rautatieasemankin, eipä tarvinnut (juurikaan) hävetä. Lokkeja, puluja, varpusia ja eksoottisia meriharakoita oli riittävästi ihmeteltäväksi. Galerie Esplanadin säihkyvässä hississä hämmästeltiin omaa peilikuvaa jokaisesta kuudesta peilistä :) Kotiin palattua uni maittoi, luuli varmaan että oli unta koko homma!

Espan puistossa.
Käytiin me vielä muissakin paikoissa, mutta nämä nyt ainakin näin ensi alkuun.


Oikein hyvää alkavaa viikkoa!

3 kommenttia :

  1. Toi Knehtilän tila on ollut ihan viime aikoina useammassakin blogissa esillä. Täytyy varmaan laittaa ensi kesän käyntilistalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta marketta, minä en ole näitä huomannutkaan. Täytyypä katsoa, mitä muut ovat saaneet paikasta "irti". Minulle se oli siinä mielessä hienoinen pettymys, että olisin halunnut saada tietää jotain heidän viljelysysteemeistäänkin. Mutta kannattaa silti käydä, ja samalla suosittelen tuota Palas-polkua (nettisivu löytyy), jos vain on joka vuosi samassa paikassa.

      Poista
  2. Viljelyspalstoilla on ihanan kuljeskella! Jokainen palsta on tekijänsä näköinen, sellaisia minipuutarhoja kuitenkin kaikki.
    Mielenkiintoiselta kuulostaa Knehtilän tila, ensimmäistä kertaa siitä nyt kuulinkin.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!