torstai 12. maaliskuuta 2015

Pääsiäisruohotuttaa :)

Kummallista, pääsiäiseen on vielä aikaa, enkä ole yleensä mikään pääsiäisruohoihminen. Johtuu varmaan siitä, että kun kaikki paikat alkavat pian olla täynnänsä kasvavia taimia, niin ei mitään ylimääräisiä ruohoja kaipaile.

Ja jos joskus olenkin pääsiäisruohot kylvänyt, niin yleensä olen ollut niin myöhässä, että pääsiäisenä on ollut näkyvissä vasta surkea sänki.


Mutta nyt tuli jostain suuri helakanvihreän ja iloisen keltaisen yhdistelmän kaipuu. Oikeastaan visioin ensin, kun meillä sattuu olemaan tuollainen muovinen pääsiäismunakuppi, että voisi olla hauskan näköinen, jos kylväisi ruohon siihen. Mutta multatila taitaa olla niin pieni, että ruohon kuivahtaminen olisi enemmän kuin todennäköistä.

Niinpä otin ja hankin tuollaisen saman värisen pikkukorin ja pistin siihen nyt ensi alkuun itämään kaapissa lojuvat ikivanhat ruohonsiemenet. Jolleivät ne idä, ehtii vielä kylvää uudetkin siemenet ennen pääsiäistä.

2 kommenttia :

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!