torstai 31. lokakuuta 2013

Tuttavuutta butternut-kurpitsan kanssa

Kaupan tiskillä.
Butternut - tai myski - tai talvikurpitsa tuntuu olevan tämän ajan hitti. Erilaisia valmistusohjeita tulee vastaan siellä sun täällä.

Törmäsin minäkin Kaupungissa kaupassa käydessäni tuohon jotenkin hellyttävän näköiseen, ja vielä kauniin nimen omaavaan uutuuteen, enkä tietenkään malttanut olla ostamatta. Täytyyhän tuota päästä maistamaan.

Halkaisin kurpitsan pituussuunnassa ja kaivelin iloisen oranssin kurpitsanmallon ulos, siemenet talteen erikseen, ne voi paahtaa pannulla. Sisus on aika kovaa tavaraa, mutta kyllä se sieltä lähti. Paloittelin sisuksen ja sekoitin joukkoon ruokaöljyä ja yrttisuolaa. Laitoin palaset takaisin kuorenpuolikkaisiin ja kypsensin uunissa 200 asteessa reilun puoli tuntia.

Ja se maku, nam! Hyvin omintakeinen, muistuttaa etäisesti bataattia, mutta jopa maukkaampaa, ainakin erilaista. Eikä mausta ensimmäisenä tulisi lainkaan mieleen kurpitsa.

Näppärä kypsennystapa on myös sellainen, että tekee halkaisun jälkeen sisukseen pitkittäisviiltoja ja lorauttaa puolikkaiden pintaan öljyä ja vielä vähän suolaa. Tämän jälkeen kypsennys uunissa.

Mikä mukavinta, butternutkurpitsaa voi hyvin yrittää kasvattaa meilläkin, tämän siemeniä pitää siis ehdottomasti hankkia kokeiluun ensi kesäksi! Nämä yksilöt olivat peräisin Ranskanmaalta.









Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!