maanantai 21. lokakuuta 2013

Ensimmäinen Parasta puutarhasta -kilpailu!


Kilpailu on päättynyt, kiitoksia osallistuneille!

Blogin sivujen katselukertojen määrä on saavuttanut 5 000 rajan, on ensimmäisen kilpailun aika!

Kuvassa maa-artisokan varret kurottelevat kohti taivaita. Kysymys kuuluukin, arvaa, kuinka korkea versoista pisin oli ollessaan korkeimmillaan sunnuntaina 13.10.? Vastaus viiden sentin tarkkuudella.

Oikein tai lähimmäs oikein veikannut saa Tampereella ja Pirkkalassa toimivan Kukkarin lahjoittaman sievän lahjapakkauksen. Pakkauksessa on mm. kaksi ruukkua metalliverkkokoreissa sekä vähän siemeniä.

Mikäli oikein veikanneita on useampia, voittaja arvotaan näiden joukosta.

Kilpailu päättyy 15.11.2013

Laita arvauksesi kommenttikenttään, yhteystiedoksi osoite, puhelinnumero tai s-postiosoite. Mikäli et halua laittaa yhteystietoasi näkyville kommenttikenttään, lähetä se s-postitse parastapuutarhasta (at) gmail.com. Laita silloin arvaukseesi nimimerkki ja sama nimimerkki myös sähköpostiviestiin.

Saat toisen arvausmahdollisuuden jos linkität kilpailun blogiisi ja kolmannen, jos liityt blogini lukijaksi.

Mikäli voittaja ei ole jättänyt postiosoitettaan enkä tavoita häntä viikon sisällä, arvotaan palkinnolle uusi voittaja.

12 kommenttia :

  1. ...arvaanpa, että saattaisi olla noin 2,25 cm korkea, mutta voipi olla myös 1,90 cm tai saattaapi olla jopa ihan 2,37cm! /hp

    VastaaPoista
  2. Arvauksena 275 cm
    salakkala@luukku.com

    VastaaPoista
  3. Arvaan, että 200 cm.

    Liityin myös lukijaksi, blogisi vaikuttaa tosi mukavalta. :)

    kanerva_89@hotmail.com

    VastaaPoista
  4. Hei kaikki,

    kiitoksia osallistumisesta ja veikkauksistanne, jännityksellä odotamme, miten tämä tästä kehkeytyy.

    Tervetuloa lukijoiksi, on aina kivaa saada uusia lukijoita!

    - Kerttuli -

    VastaaPoista
  5. Arvaus: 205cm :)

    hamaja@utu.fi

    VastaaPoista
  6. Veikkaus: 300cm. Tää osi ihan mahtava lahja viherpeukaloäidille! :)

    kissankoti88@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Kilpailu on nyt julkaistu myös WEB KILPAILUT -blogissa, missä paljon muitakin kilpailuja toki tarjolla. Web kilpailuiden oma arvaus on 210cm :)

    WEB KILPAILUT – nettikilpailut ja arvonnat koottuna yhdelle sivustolle

    webarvonnat@gmail.com

    VastaaPoista
  8. 195 cm
    tmami@luukku.com

    VastaaPoista
  9. Kiitokset vielä tässäkin kaikille kilpailuun osallistuneille! Maa-artisokan korkeus oli niinkin paljon kuin 295 cm. Siten lähimmäs ja todella lähelle osui 300 cm 7.11. veikannut anonyymi, jolle palkinto on postitettu.

    Piakkoin onkin jo uuden kilpailun aika! - Kerttuli -

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!