Verta viiskymppisillä :x

Näin hirvenmetsästysaikaan ja Puolison huomisen syntymäpäivän johdosta tuli tässä elävästi mieleeni hänen taannoiset 5-kymppisjuhlansa.

Juhlien jo ollessa hyvässä vauhdissa paikalle tärähti juhlavieras varsin yllättävine lahjoineen. Tuli kai suunnilleen suoraan hirvimetsältä ja mukana oli parasta mitä 5-kymppisjuhliin voi tuoda, kokonaisen hirven tuoreet sisäelimet. Ja se ei olekaan ihan vähän: kilo- ja sankokaupalla verta tihkuvaa sydäntä, maksaa ja munuaisia.

Koska tavara oli aivan tuoretta, se piti tietysti siinä paikan päällä käsitellä. Ei muuta kuin kakut ja keksit vähän sivuun siinä juhlakeittiössä ja ne niljakkaat klöntit tiskipödälle. Hämmennykseltäni minulla ei valitettavasti ole tilanteesta yhtään valokuvaakaan.

Lahjan tuoja on eläintentäyttäjä ja valokuvaaja, supliikki mies ja mainio pedagogi. Siinä alkoikin yllättävä opetuksellinen ohjelmanumero kesken juhlien. Pikkuhiljaa kaikki teinit ja pienemmätkin lapset kertyivät muun ohjelman äärestä ringiksi ympärille, kun Raimo esitteli noita eri kappaleita. Käsitteli, puhdisti ja pilkkoi ja antoi vinkkejä, mitä mistäkin voi valmistaa.

Kaikki siinä juhlatamineissaan hiirenhiljaa kuuntelivat miehen tarinointia. Hyvinkin toista tuntia vierähti, ennen kuin tavarat olivat valmiit, jääkaapeista oli saatu raivattua sopiva tila ja sisälmykset asettuivat sinne somasti juhlajuomien ja -herkkujen lomaan. Ja keittiö yltäpäältä veressä, siivoustyö ei näyttänyt kuuluvan pakettiin ;)

Oikein hyvää syntymäpäivää Puoliso!

Kiisselit - helppoa, halpaa, hyvää!

Kiisseleitä tulee tehtyä ihan liian harvoin, vaikka ne ovat niin helppoja ja hyviä.

Välillä onneksi tulee kiisselikausi, jolloin niitä syntyy tuon tuosta. Kiisselin tekeminen on myös yksi parhaita tapoja käyttää oman puutarhan mehuja ja marjoja.

Olemme tyttäreni kanssa molemmat hurahtaneet yksinkertaiseen vaniljakiisseliin, se on kuin tehty meidän molempien makuhermoille. Syömme sen yleensä kilvan ahnehtien, tuskin malttaa odottaa jäähtymistä.

Tällä kertaa tein kaveriksi toisen kiisselin suolta noukituista karpaloista.

Helppo vaniljakiisseli

1 kananmuna
1/2 dl maissitärkkelysjauhoa
1/2 dl sokeria
8 dl maitoa
1 rkl vaniljasokeria

Sekoita kattilassa muna, jauhot ja sokeri. Lisää joukkoon maito pienissä erissä sekoittaen. Kuumenna seos kiehuvaksi koko ajan sekoittaen ja keitä pari-kolme minuuttia. Anna jäähtyä ja sekoita joukkoon vaniljasokeri.

VINKKI: Vaniljakiisseliä on hyvä tehdä silloin, jos on jäämässä ylimääräistä, jo viimeisiään vetelevää maitoa. Se käy kiisseliin oikein hyvin.

P.s. Tiedäthän, että vaniljasokeri sisältää aitoa vaniljaa. Vanilliinisokeri taas on maustettu keinotekoisella vanilja-aromilla. Itse suosin sen vuoksi ensimmäistä.

Huh, suppiloita

Suppilovahveroihin pätee erinomaisesti sanonta, kuin sieniä sateella.

Suppiloita on ihan tosikiva poimia, niitä kertyy nopeasti melkoiset määrät. Mutta, mutta... sitten ne pitäisi vielä puhdistaa ja käyttääkin.

Meille on käynyt niin, että olemme syöneet aikanaan sen verran paljon suppilovahveroita, että olemme aikalailla kyllästyneet sen voimakkaaseen makuun. Sen vuoksi meillä ei suppiloita juuri kulu, vaikka tykkäämme kovasti niitä kerätä. Ongelmaksi muodostuu siis tuo jatkojalostus.

Meille runsaisiin suppiloesiintymiin tottuneille oli hauskaa katseltavaa, kun vein sukulaisperheen muutama vuosi sitten metsään, jossa suppiloita riitti. Voi sitä riemua ja innostusta, kun löysivät jatkuvasti yhä lisää sieniä!

Aikanaan löysimme sellaisen suppilopaikan, jonne ei kannattanut mennä lainkaan sankojen kanssa, vaan otimme mukaan isohkot saavit, jotka täyttyivät varsin nopeasti. Metsä oli tietysti vanha ja hakkuuiässä, kuten parhaat sienimetsät yleensä. Ei siis mennyt kauaa, kun metsä olikin hakattu pois.

Kuvassa Puolison keräämät toistakymmentä litraa suppiloita odottavat puhdistajaansa. Vaan nytpä taisi suppilorumba päättyä tältä syksyltä, kun yöpakkaset tulivat.

Juurekset hiekkaan vai turpeeseen?

Juuresten matka jatkui kellariin. Jotteivät juurekset nahistu, ne pitää säilöä johonkin "väliaineeseen". Parasta tähän olisi hieno hiekka, hiekkalaatikkohiekka on vallan sopivaa. Vaan sellaista ei meiltä tällä hetkellä löydy, niinpä lannoittamaton turve saa toimia korvikkeena.

Jos käyttää hiekkaa, niin astioista tahtoo tulla niin painavia, ettei niitä nosta kukaan. Siksipä kokeilin joskus turpeen ja hiekan seosta, se toimi kaikin puolin vallan hyvin.

Kun juurekset ovat kuivahtaneet hiukan pinnastaan, ne ladotaan astioihin kerroksittain vieri viereen siten, etteivät ne aivan kosketa toisiaan eikä mielellään astian reunojakaan. Näin sen vuoksi, että jos yksi porkkana tai muu jostain syystä pilaantuu, ei tämä pilaantuminen tartu naapureihin. Kerrosten väliin tulee tuota väliainetta, sitä laitetaan myös kerros pohjimmaiseksi ja pintaan.

Porkkanan naattien katkaisusta tuntuu myös olevan erilaisia koulukuntia. Itse katkaisen jättäen ihan pienen naatinpätkän. Katkaisu sujuu hyvin lapiolla, kun latoo porkkanat nostaessa naatteineen maahan siistiin riviin.

Toiset taas ovat sitä mieltä, että naatti pitää katkaista ihan kokonaan aivan porkkanaa myöten, minkä pitäisi estää porkkanoiden kasvuunlähtö keväällä. Oman kokemukseni mukaan näin katkaistut porkkanat nahistuvat nopeammin kuin tuolla ensimmäisellä tavalla. Mene ja tiedä, kannattaa kokeilla, mikä sopii parhaiten omaan kellariin ja muihin olosuhteisiin.  

Jotkut ovat kokeilleet porkkanan säilömistä kellarissa entisaikain metallisissa maitotonkissa, ihan sellaisenaan ilman mitään väliaineita. Valitettavasti ei ole kokemusta tästä.

Syksyn tärkein retki

Loppysyksyn retki karpalosuolle on tämän vuodenajan tärkein riitti, lähes juhlava hetki. Suolla on niin kaunista ja rauhallista. Tuoksuvalla, pehmeän upottavalla paksulla rahkasammalella on mukava kävellä, ja käyhän se hyvästä kuntoilustakin.

Melkein sama, löytyykö niitä karpaloitakaan. Vaikka onhan se toki kivaa, jos löytyy. Ovat niin erikoisia marjoja omalaatuisella kasvupaikallaan sekä kasvutavallaan pitkin poikin suon pintaa, ja vielä ajankohdallaankin. Siihen aikaan vuodesta, kun juuri muuta saalista ei suppilovahveroita lukuun ottamatta enää löydy.

Toissasyksynä valtavan suuria karpaloita oli aivan käsittämättömän paljon. Parhaimmilla paikoilla niitä oli melkein useampana päällekkäisenä kerroksena, en ole moista koskaan aiemmin nähnyt. Poimiminen oli harvinaisen nopeaa, eikä marjoja tietenkään malttanut jättää keräämättä, vaikkei kovin suurelle määrälle olisi oikein käyttöäkään.

Karpaloilla on toki lukuisia terveysvaikutuksia, ja niistäkin voi valmistaa monenlaista - vaikkapa kiisseliä, mehua, jäädykettä, munanvalkuaisessa ja tomusokerissa pyöritettyjä karpalokarkkeja...

Jo suolle varustautumisessa on kunnon retkimeininkiä, sinne ei pidä lähteä ihan heppoisin varustein. Kastumiseenkin täytyy varautua. Monena kylmänä syksynä on tullut poimittua karpaloita kädet kohmeessa niin kauan, kuin vain sormet jollain tavoin liikkuvat. Näihin verrattuna erityisen nautinnollisia ovat tällaiset syksyt, kun lämpötila pysyttelee reilusti plussan puolella, eikä poimiessa palella lainkaan.

Karpaloretki on upea päätös syksyn sadonkorjuukaudelle.

Juurekset ylös!

Tuli viimein aika nostaa maasta loputkin juurekset ja purjot, sillä ensi viikolle näyttää olevan luvassa useampia pakkasöitä. Todella hyvinä ovatkin maassa säilyneet!

Porkkanat ovat kasvaneet loistavasti, voikohan porkkanaa syödä liikaa? Juurisellerit ovat jääneet vähän pieniksi. Johtunee kesän kuivuudesta, vaikka yritinkin niitä kastella.

Juurekset jatkavat tästä matkaansa kellariin, purjot osin sinne ja osin pakkaseen, sillä säilyvät kellarissa hyvinä vain suunnilleen jouluun saakka.

Viikonloppuna odottaa ainakin kasvimaan ja kasvihuoneen loppuraivaukset. Ensi viikolla onkin sitten tiedossa syyslomaa, ihanaa!  

Lempikasvini

Näin kun kesä on enää muisto vain, on mukava muistella kesäjuttuja. Niin kuin vaikkapa erilaisia kasveja.

Suosikkikasvini ovat pysyneet suunnilleen samoina kautta vuosien.

Hyötykasveista parsakaali on ehdoton ykkönen. Kaunis silmälle, sopii moneen eikä siihen kyllästy koskaan. Ravintoarvoltaankin erinomainen.

Parsakaali onnistuu useimmiten, mutta tarjoaa myös hiukan haastetta. On myös monta mahdollisuutta epäonnistua sen kanssa, kun on herkkä tuholaisille ja epäsuotuisalle säälle.

Tomaatit ovat myös tärkeitä, suunnilleen samoista syistä. Lemppareihin kuuluvat lisäksi ainakin maissi, herneet, pavut ja porkkanat.

Nyt kun myös kukat ovat saaneet puutarhassa sijansa, parhaimmistoa ovat yksinkertaisuudessaan mutta samalla näyttävyydessään auringonkukka sekä tsinnia, joka löytyy yllä olevasta kuvasta (upeita värejä!) - ja unikot muistuttamassa mukavista reissuista Ruotsiin Gotlannin saarelle.

Eri väriset tuoksuherneet ovat herkkyydessään ihan välttämättömiä; alkuun päästyään ovat aika huolettomia ja yhdestä ainoasta kasvista kasvaa todella näyttävä pehko.

Myös jaloleinikit ovat kauniita, niitä en ole kyllä saanut oikein kunnolla onnistumaan. Krasseja ja kehäkukkia pitää myös olla, ne onneksi kylväytyvät aikalailla itsestään.

Mistä kasveista sinä pidät?

Maalaiselämää ja kaupunkilaiselämää

Viikonloppuna ohjelmassa oli jälleen juhlat, tällä kertaa Pääkaupungissamme. Kahvipöytäkeskustelu kävi sattumoisin muun muassa maalais- ja kaupunkilaiselämässä ja niiden eroissa.

Huomasimme, että kaiken kehityksen mennessä eteenpäin jättimäisin loikin, vaikuttaisi ero suomalaisen maaseutu- ja kaupunkielämän välillä kasvaneen ennennäkemättömän suureksi. Ero pläjähtää silmille, kun Kaupunkilainen menee käymään Maaseudulla tai toisin päin. Koko ihmisten elämisen ja olemisen rytmi, tekemisen tapa, puheenaiheet ja kaikki on niin kovin erilaista, että sitä on melkein vaikea ymmärtää, käsittää ja uskoa todeksi - olemmeko tosiaan samassa maassa?

Maaseudun ja kaupungin etääntyessä toisistaan ovat eri maiden suuret kaupungit taas alkaneet muistuttaa yhä enemmän toisiaan, jopa siinä määrin, että Pääkaupunkimme alkaa olla lähempänä monia eurooppalaisia kaupunkeja kuin suomalaista maaseutua.

Itse olen viime päivinä havahtunut siihen eroon, että täällä maalla aikamme ei juuri koskaan kulu siihen, että odottaisimme tai jonottaisimme jotain. Auto parkkeerataan sen kummemmin etsiskelemättä siihen vapaaseen ruutuun kaupan viereen. Kaupan kassalle, pankin ja apteekin tiskille kävellään yleensä suoraan. Jos kaupassa joskus ruuhka-aikaan sattuu olemaan yhden tai kahden asiakkaan jono, niin se hetki kuluu yleensä pieneen rupattelutuokioon edessä tai takana olevan tuttavan kanssa.

Elämä soljuu täällä jatkuvasti eteenpäin jotain tehden - tai jos ei tehdä mitään, ollaan vain ja nautiskellaan tai ihmetellään, muttei erityisemmin odotella, ainakaan samassa mielessä kuin tuolla ruuhkaisemmissa ympäristöissä. Toki voidaan odottaa vaikkapa sadesäätä, poutapäiviä tai tomaattien kypsymistä. Mutta se odotus on erilaista.

Kaupungissa käydessäni havahduin siihen, kuinka suuret määrät ihmisiä koko ajan seisovat tai istuvat jossain odottamassa tai jonottamassa milloin mitäkin - valojen vaihtumista, omaa vuoroa. Töistä taitaa olla iskostunut takaraivoon ajatus, kuinka paljon yhteistä aikaa meneekään hukkaan, kun odotetaan myöhässä olevaa palaveriin tulijaa. Entäs noiden kaikkien liikennevaloissa seisovien?

Ei ihan putkeen

Olinpa tässä eräänä aamuna menossa Kaupunkiin töihin kaikin puolin hyvässä järjestyksessä: ajoissa, suunnilleen kaikki mukana ja melkein meikanneenakin (ei niin kuin ne jotkut, jotka kerkiää meikata liikennevaloissa toisen silmän ja se toinen jää meikkaamatta). Autokin oli juuri parkkeerattu kunnialla parkkitaloon, vapaa paikka tosin löytyi vasta ylimmästä kerroksesta.

Siinä käsilaukku iloisesti olalla keikkuen lähdin alas niitä parkkitalon rappusia. Se käsilaukku oli tietysti auki niin kuin meillä maalaisilla yleensä, ja sen sisällä meikkipussikin, mitä niitä turhia joka välissä sulkemaan.

Vaan siinäpä, juuri niiden monikerroksisten portaiden ylimmällä rappusella sen käsilaukun olkahihna keksi hajota ja kaikki ne naisen käsilaukun ihanat, tuiki tarpeelliset kymmenet tavarat vierivät iloisesti kilinkolin alas niitä rappusia, mikä mihinkin kerrokseen.

Ei kun perään poimimaan talteen kaikki ripsivärit, hammaslangat ja muut aarteet. Siinä toivoin, ettei yleisöä sattuisi ihan kauheasti paikalle. Mietin myös, että mitenkähän se alin kerros, olikohan siellä jotkut kalterit, joiden taakse tietysti ne kaikkein arvokkaimmat tavarat on voineet luikahtaa.

Oli onneksi harviaisen rauhallinen aamu, yleisöä ei suuremmalti ilmaantunut ja se kalterialuekin oli ihan pieni, joten sain ainakin lähes koko omaisuuden pelastettua. Ei muuta kuin tavarat kassiin ja kohti päivän (muita) koitoksia!    

Hiljattain oli oikein joku kyselykin, jossa selvitettiin, kuinka monta niitä tavaroita niistä käsilaukuista löytyy, mutta nyt en valitettavasti löytänyt reittiä siihen.

Mukavaa, kaunista perjantaipäivää ja viikonvaihdetta!

- Kerttuli -

Puutarhassa, kokkailua, talossa...

Täällä blogissa on valitettavasti ollut vähän hiljaisempaa, kun muussa elämässä sitäkin vilkkaampaa. Syksyn harrastusrumba kuljetuksineen on pyörähtänyt toden teolla käyntiin. Päivälliseksi pakastepizzaa ja sitä rataa...

Vaan mikäpä mukavampaa kuin käydä välillä vähän heiluttelemassa kahvakuulaa ja muuta, siinä saa tuntea itsensä ihan voimanaiseksi :) Kivaa vastapainoa puutarhahommille, suosittelen.

Olen nyt kuitenkin tehnyt tuohon ylös oikealle jo jonkin aikaa haaveilemiani alasivuja. Niiden avulla pääsee helpommin käsiksi blogista löytyviin kirjoituksiin - joita tässä parin kuukauden ikäisessä blogivauvassa onkin kertynyt yhteensä jo lähes 70.

Jaottelin alasivut nejään luokkaan: Puutarhassa, (kasvis)Kokkailua, Talossa sekä Sitä sun tätä. Sisällön osalta alasivut ovat vielä vaiheessa, mutta pikkuhiljaa ne siitä täydentyvät. Käypä tutustumassa, toivottavasti niistä on iloa!

- Kerttuli -