torstai 22. tammikuuta 2015

Kauralastu kuin karkki

Tämä tammikuu tuntuu nyt aivan revenneen herkuttelun suhteen. Ehkä se menee jotenkin niin, että talvi vaatii veronsa...

Meikäläisellä meneillä olevaan nostalgiakauteen sopivat tällä kertaa hyvin äkkimakeat kauralastut. Näitähän tupattiin tekemään -80-luvulla tuon tuosta. Kun tekee mieli nopeasti jotain oikein makeaa ja hyvää, ovat kauralastut juuri sopivia.

Resepti, jolla olen tottunut kauralastut tekemään, on peräisin jostain äitini ikivanhasta keittokirjasta. Sieltä se on kulkeutunut jo kolmanteen sukupolveen. Tällä reseptillä syntyvät nimittäin mielestäni kaikken pitsisimmät, rapeimmat ja ihanimmat kauralastut.

Laita taikinanokareet pellille  riittävän harvaan.
Ihanan ohuet kauralastut (20-25 kpl)

100 g voita tai margariinia
3/4 dl sokeria (voi käyttää myös tummaa sokeria)
2 1/2 dl kaurahiutaleita (gluteeniton kaura)
2 tl gluteenitonta jauhoa
2 rkl kermaa

Laita kaikki ainekset kattilaan, lämmitä hitaasti kunnes rasva on sulanut ja sekoita tasaiseksi. Nosta pellille leivinpaperin päälle reilun teelusikallisen kokoisia taikinanokareita. Jätä reilut välit, sillä taikina leviää paistuessaan runsaasti. Paista 150 asteessa 10 - 15 min, kunnes kauralastut ovat kullankeltaisia, reunoiltaan kauniin vaaleanrusehtavia.

Paistuessaan lastut kuplivat ja leviävät reilusti.
Anna lastujen jäähtyä ja jähmettyä pellillä ennen kuin irroitat ne. Nämä kauralastut voi myös tarvittaessa taivuttaa kauniille kaarelle siinä vaiheessa kun ne ovat hieman jäähtyneet.

Tällä ohjeella tekee äkkiä tuoretta tarjottavaa vaikka yllätysvieraille.



Nämä eivät yleensä kauaa pellillä vanhene.

4 kommenttia :

  1. Uskon, että ovat oikein makoisia! Tänään jossain otsikoitiin, että sokeri on addiktoivampaa kuin tupakka. Huh-huh! No, toisaalta en pidä yhtään ihmeenä. En ole tupakoitsija, mutta eipä noista sokeriherkuistakaan tosiaan ihan helpolla eroon pääse. Niin kova on riippuvuus. Kaippa sitä nyt jotain paheita ihmisellä olla saa... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No melkoinen uutinen KesäKukka, mutta aika uskottava kyllä, vaikkei tuosta toisesta nautintoaineesta juuri ole kokemusta... Melkomoinen herkkuhiiri taidan kyllä ainakin ajoittain olla, vaikkakin hiukan olen onnistunut sokerin käyttöä vähentämään. Lähinnä hampaiden vuoksi pitää vähän yrittää rajoittaa, ei kai tuo nyt muutoin kuitenkaan niin kauhea pahe ole.

      Poista
  2. Kauralastut on niin herkkua! Tytär niitä aina tekee, on niin innokas leipoja! Ja pitäähän sitä makeaa olla elämässä :)))

    VastaaPoista
  3. Kauralastuista tulee aina lapsuus mieleen. Tuoksu ja maku ovat mahtavia. Pitääkin taas tehdä lastuja joku päivä. :)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!