lauantai 25. huhtikuuta 2015

Miten kiinnostavia puutarha- ja muita blogeja voi seurata?

No johan pläjähti uutispommi! Olin juuri kirjoittanut tämän tekstin valmiiksi, kun Blogilistalta tuli ilmoitus, että koko palvelu lakkaa kesäkuun alussa :( Mikä pettymys. Pienistä puutteistaan huolimatta on ollut minusta kuitenkin ehdottomasti paras ja selkein paikka seurata erilaisia blogeja aiheen mukaan, voihan harmi! Mikähän tähän mahtanee olla syynä?

No, laitetaan nyt tämä postaus siitä huolimatta, vielähän tässä ehtii tuota palvelua toukokuun ajan käyttää. Siispä, näin se piti mennä:

Blogit ovat monipuolinen, kiehtova maailma. Suomesta löytyy vähintäänkin kymmeniätuhansia mielenkiintoisia blogeja mitä erilaisimmista aiheista, ja muualta maailmasta sitten jo satojatuhansia, tai varmaan miljooniakin.

Miten voi löytää kiinnostavan blogin kaipaamastaan aiheesta? On olemassa muutamia palveluja, joille on listattuna iso osa suomalaisista blogeista. Näistä kaksi merkittävintä ovat Sanoma Newsin ylläpitämä Blogilista sekä Bloglovin-palvelu. Molemmissa palveluissa voi etsiä blogeja erilaisista aiheista, blogien suosituimmuuden ja päivitysjärjestyksen mukaan. Esim. blogilistalla löytyy avainsanalla puutarha yhteensä 957 blogia.

Mielenkiintoisen blogin löydettyään voi kirjautua sisään palveluihin, jolloin pääsee valitsemaan omia suosikkiblogejaan seurattavaksi. Alla olevien painikkeiden kautta voit liittyä blogini seuraajaksi Bloglovinissa tai tuolla Blogilistalla:

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Lisää blogini suosikiksi BLOGILISTALLA: Lisää suosikiksi

Lisäksi Googlen Blogger-työkalulla tehtyihin blogeihin (kuten omaani), voi liittyä lukijaksi, kun omaa gmail-sähköpostitilin. Liittyminen tapahtuu klikkaamalla oikealla Lukijat-otsikon alla olevaa Liity tähän sivustoon -painiketta. Tämän jälkeen saa seuraamansa blogin päivitykset helposti google-tilin kautta.

Tästä pääset lukemaan aiemman postaukseni blogeista, joita itse seurailen.

Huvittuneena nappasin kerran (itse asiassa aikalailla tasan vuosi sitten...) omaa blogiani päivitettyäni Blogilistan tuoreista päivityksistä pienen pätkän, joka kuvaa mainiosti blogimaailman moninaisuutta. Toinen toistaan merkillisempiä, täysin yhteenkuulumattomia asioita sulassa sovussa samalla listalla :)



Blogilistan tuoreimmat päivitykset 27.4.14 klo 9:

Tomaattien nuput ovat kasvaneet siten, että pääsee jo näkemään, että ensimmäisiin kukkaterttuihin on kehittymässä mukava määrä kukkia, ja tämä ...

Ensimmäinen työpäivä VM:n hallinnonkehittämisosastolla

Ennen joulua 1991 kävin patentti- ja rekisterihallituksessa Enäjäven luona allekirjoittamassa konsulttisopimuksen viraston eri hallintomallien ...


DIY crop top

Joku varmaankin kerkesi nähdä mun snapshotin tästä topista instagramin puolella. Siskoseni oli bongannut Pinterestistä kokeilunarvoisen DIY crop top ...


En ole koskaan...

... ajanut autoa. Mikroautoa ajoin kerran kaverini polttareissa. Aina kun kuulin jonkun takaa lähestyvän, ajoin reunaan, jottei sattuisi mitään. Hävisin ...

12 kommenttia :

  1. Siis mikä loppuuu????? Voiko blogia enää edes pitäää???? Minulle ei ole tullut mitään viestiä mistään?????

    VastaaPoista
  2. Blogia voi edelleen pitää, mutta blogilistan ylläpitäminen loppuu. Lukee niiden sivuilla. Aika tylsää :(

    VastaaPoista
  3. No kun tästähän on ollut jo viime vuonna.. Ja blogissani sitä sillon pohdinkin. Vaan ei tuo kyllä ole poistunut. Vai onko tämä nyt joku eri juttu, onko se siis tuo lukuluettelo? Kun muistelen että uhkailtiin että se loppuu ja ei se kyllä ole poistunut.. Tai sitten se liittyi jotenkin siihen rss-syötteeseen, mikä sekään ei mulle sano yhtään mitään. Tai jotain mutta kun on ärsyttävää kun muuttavat kaikkea kokoajan eikä niistä taho hirveästi ymmärtää, argh! :) Aika oli viime vuonnakin sama, kesällä. Otin sillon kans käyttöön bloglovinin, mutta tuo lukuluettolo on kyllä kaikista paras ja helpoin. Tätä täytyy tutkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luettuna tekstiäsi tarkemmin, taitaa olla eri tämä lukulista. Itselläni ei kai ole käytössä?!?!

      Poista
    2. Kirjoitettiinkin Pelaguu kommentit ihan samaan aikaan :) Huomasin tämän sinun kommenttisi vasta kun olin juuri julkaissut tuon omani alla. Minä en ainakaan aiemmin ole huomannut tällaisia ilmoituksia. Kyllä nuo ainakin nyt tuntuisivat aika tosissaan olevan, kun ilmoitus on Blogilistan etusivulla + tullut vielä s-postitsekin. Toivottavasti silti vielä peruisivat asian. Oikeassa olet, vaikea näistä kaikista systeemeistä on tietää!

      Poista
    3. Kiitos paljon tästä infosta! Blogilista on minulle uusi juttu ja tosiaan kun tuolla allakin puhuin siitä lukulistasta, tarkotin siis blogilista. Ja juu niin muistelinkin että bloggerista! Kiitti kuitenkin sulle. :)

      Poista
    4. * niin muistelin siitä bloggerista. :)

      Poista
  4. Tarkoitukseni ei toki ollut huolestuttanut turhaa, blogeilla ei ole mitään hätää, mutta tuo blogilistan loppuminen kyllä harmittaa. Blogilista on vähän niin kuin "kirjasto", mistä blogeja voi hakea vähän kuten kirjastosta kirjoja. Sen kautta olen löytänyt kaikki mielenkiintoisimmat blogit. En ainakaan ihan heti keksi, mistä kiinnostavia blogeja voisi vastaisuudessa yhtä hyvin löytää. Katsoin nyt myös huvikseni, että omaan blogiini noin viidennes lukijoista tulee Blogilistan kautta. Aikamoinen menestys. Tuo ilmoitus loppumisesta lienee tullut niille, jotka ovat kirjautuneena Blogilistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko se bloggerin ylläpitä, se lukulista? Merkillistä etten itse sitä käyttäisi..

      Poista
    2. Tuo lukulista taitaa tosiaan olla vielä joku muu, varmaankin juuri Bloggerin systeemeitä. Ja nyt kun katsoin, niin siinä näyttääkin olleen jotain lakkauttamisuhkaa viime kesänä. Tuo Blogilista, mitä tässä tarkoitin, löytyy osoitteesta http://www.blogilista.fi/, ja on siis mielestäni harvinaisen ja nyt siis myös harmillisen näppärä palvelu.

      Poista
  5. Tosi harmillista kyllä, blogilista on just hyvä palvelu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, olen myös edelleen harmissani ja on ikävä blogilistaa. Nyt jää täysin seuraamatta monet sellaiset blogit, joita tuli luettua harvakseltaan silloin tällöin blogilistan kautta. Mutta juuri tänään satuin löytämään uuden palvelun, Blogipolun. Ei ole monilta ominaisuuksiltaan lähelläkään blogilistaa, mutta jonkunlainen korvike kumminkin. Saa nähdä, jos tuosta ajan myötä kehkeytyisi jotain.

      Poista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!