sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Kasvivalaisin komeilee paikallaan

Kodin kukkien verkkokaupan lahjoittama kasvivalaisin on nyt paikallaan, toistaiseksi vielä varsin vaatimattoman taimimäärän yllä. Valaisin sopikin hyvin ikkunan edessä valmiiksi killuvaan suutarinlamppuun.

Yksi lukija kyselikin jo lampun kuumenemisesta. Se kyllä lämpenee, lähinnä tuo lampun tumma yläosa, muttei kuitenkaan mitenkään ylenmääräisesti kuumene. Esim. valaisimen kanta, missä lamppu on kiinni, ei lämpene juurikaan. Tämä liittynee ainakin osin lampun pieneen sähkönkulutukseen. Kun teho on vain 18 W, ei tuosta juuri lämmöksi liikene, kun lamppu kuitenkin tuottaa tehokkaasti valoa.

Ainakin minun ihmissilmääni valaisin näyttää varsin hyvältä, toivottavasti kasvit ovat samaa mieltä! Tästä löytyy ensimmäisiä kokemuksiani valaisimesta.

Nyt muuten täytyy myös alkaa kerätä talteen tyhjiä maitotölkkejä, sillä ne ovat mielestäni kaikkein kätevimpiä "astioita" tomaattien jatkokasvatukseen. Maidonkulutus on meillä nykyään sen verran pientä, ettei riittävää purkkimäärää saa kasaan ihan hetkessä.

- Ja hei, vielä ehtii viikon verran osallistua helmikuun arvontaan blogissa!

9 kommenttia :

  1. Mielenkiinnolla seuraan tämän valaisimen toimintaa. Lisävalaistus on aina tarpeen taimikasvatuksessa. Itse hankein tämän kevään taimikasvatukseen ledvalaisimet. Toistaiseksi vaikuttaa ihan hyvältä, mutta aika näyttää kuinka käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,
      tosi kiinnostavalta näyttää tuo sinunkin valaisimesi, mielenkiintoista seurata kokemuksiasi! Osaatko sanoa, paljonko tuo hankkimasi valaisin on teholtaan eli sähkönkulutukseltaan? Aika paljon siinä näyttää noita pikkuledejä olevan. Jostain luin, että yksi sellainen olisi aina joko 1 tai 3 W, pitäneekö paikkaansa?

      Poista
    2. Valaisimen teho on 14W (0,06W/led). Energian säästöä pitäisi perinteisiin kasvivalaisimiin nähden olla jopa 80 %.

      Poista
    3. Kiitoksia tiedosta, todella alhainen sähkönkulutus siis tuossakin. Mainioilta keksinnöiltä vaikuttavat nämä led-valot. Juuri kuulinkin uutisen, että ovat mullistaneet myös kaupallisen kasvihuonetuotannon. Eipä ole ihme näillä kulutustasoilla. - Kerttuli -

      Poista
  2. Hyvältä näyttää. Minulla ei ole vielä kasvivalaisinta ja siksi innolla odottelen kokemuksia.

    VastaaPoista
  3. Mielenkiinnolla seurailen kasvivalaisimen vaikutuksia taimiin. Olen itsekin harkinnut sellaisen hankintaa, voisi jo aloittaa taimikasvatukset, sormia jo kovasti syyhyää. Kiva, kun löysin blogiisi Puutarhurin Perjantaipostin kautta. Kirjauduin lukijaksesi. Minullakin on puutarhablogi, tervetuloa kylään; paarynapuunvarjossa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Eija,
      tervetuloa tänne ja kiitoksia kutsusta, toki tulen käymään, kiva kuulla muiden blogeista. Jotenkin tämä bloggaamisen alkuaika on mennyt aika tiiviisti oman blogin parissa, enkä ole vielä kovin paljon kerennyt muualle tutustumaan, mutta mieluusti sitäkin teen! - Kerttuli -

      Poista
  4. Osaatko sanoa, kannattaako valo sammuttaa yöksi taimikasvatusvaiheessa, vai "siedättää" taimia alusta pitäen yöttömään yöhön?

    J.H.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, erittäin hyvä kysymys! Olen itsekin etsiskellyt tähän vastausta, mutten ole onnistunut löytämään mitään aivan eksaktia. Ehkä se ei ole kuitenkaan niin tunnin päälle.
      Pimeä aika taimille on kuitenkin tärkeää järjestää, sillä muutoin voi käydä niin, että ne käyvät "ylikierroksilla" eli esim. virittäytyvät kukkimaan ennen aikojaan.
      Itse olen noudattanut sellaista rytmiä, että taimet "nukkuvat" pimeässä suunnilleen saman ajan kuin itsekin, eli kahdeksisen tuntia. Tällä ainakin on hyvin pärjätty. Onko teillä muilla muunlaisia kokemuksia? - Kerttuli -

      Poista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!